perjantai 22. tammikuuta 2010

Superpäivä

Hyödynsin eilen Finnkinon Superpäivä-tarjouksen, ja kävin katsomassa paljon puhutun ja kehutun Avatarin. Menin elokuviin yksin, mutta täytyi tietenkin meikata, että näyttäsi hyvältä pimeässä salissa 3D-lasien läpi. :D Ajattelin tehdä simppelin vaalean nudemeikin, koska olin vielä illalla menossa jumppaan. No, jossain vaiheessa homma karkasi käsistä enkä ihan onnistunut:Se nudemeikki siis lähti tuolta silmän sisänurkasta josta tarkkasilmäiset voivat erottaa vähän vaaleaa kullanväriä. Sitä levittäessäni muistin, että "siinä Avatarissahan on niitä sinisiä ukkoja", ja päätin vähän värikoordinoida. Yksistään sininen ja turkoosi näyttivät melko pahalta, joten täytyi lisätä vähän pinkkiäkin. Elokuvan jälkeen suuri osa meikkikokeilusta oli liuennut intensiivisen nyyhkytyksen myötä, mutta sainpahan taas vähän leikkiä... Onneksi ripsiväri oli sentään vedenkestävää.

Meikki on taas tehty kokonaan Coastal Scentsin 88 Ultra Shimmer -paletin väreillä, sisärajauksena on tummansinistä luomiväriä mustan kajalkynän päälle taputeltuna. Ei ehkä värillisesti niitä onnistuneimpia kokeiluja (ainakaan minulle), mutta hauskaa oli. :)

11 kommenttia:

  1. Sähän olet kanssa lähtenyt ihan kunnolla tähän sateenkaarimmailmaan! *iso peukku* Eikö sävyjä olekin loppujen lopuksi aika helppo yhdistää ja saada mahtumaan luomelle? Tietysti kun sulla on vielä tuollaiset extratilavat luomet niin ei ole ongelma eikä mikään! :)

    Aivan ihana tämäkin!

    VastaaPoista
  2. Olen minä sateenkaarimaailmassa seikkaillut jo hyvän aikaa, ei vain ole tullut taltioitua kaikkea tänne blogiin. Helppoahan se on, ja ennen kaikkea kivaa! Kiitos kehuista. :)

    VastaaPoista
  3. Oi, tämä miellyttää mun esteettistä värisilmää oikein kovasti! Upea meikki! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos. :) Itselläni on edelleen vaikeuksia noiden sinisten ja turkoosien kanssa, mutta sinnikkäästi yritän opetella...

    VastaaPoista
  5. Kaunis meikki taas kerran! Kuinka shimmerinen tuo 88 shimmer palette on verrattuna vaikkapa diorin ir-viisikoihin? Kovasti himottaisi ostaa tuo, mutta olisikohan mattapaletti sittenkin parempi, kun koen Diorit turhan shimmerisiksi ja tällaisen vanhuksen ryppyjä korostavaksi? Ehkäpä sellainen satiinilaatu olisi minulle se paras:)

    VastaaPoista
  6. Oijoi, tule meikkaamaan mut penkkareihin ja yo-juhliin ja 10 vuoden päästä häihin.. jookos? :D Tuo meikki käy kyllä Avatariin kuin sinappi hernekeittoon!

    VastaaPoista
  7. Basu, kiitos. Olen sinnikkäästi pysytellyt erossa niistä Dioreista, niin en osaa kyllä sanoa. Ei tuo 88 mielestäni ihan mahdottoman shimmerinen ole, sellaista helmiäishohtoa enemmänkin.

    Joa, jos maksat matkat, niin voin tullakin. :)

    VastaaPoista
  8. Virnuilen täällä ääneen sun simppelille nudemeikille. ;)
    Minä tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseänikin vähän nauratti, kun luin tämän tekstin uudelleen. Muistan tuon meikkaustilanteen niin elävästi. Vakaa tarkoitus oli mennä luonnollisella linjalla, mutta jotenkin tuo ryöstäytyi käsistä.

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>