keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Tuoksutoiveita

Minulla on melko monta hajuvettä, joita käytän vaihtelevasti. Välillä vaihdan tuoksua joka päivä, kun taas välillä ihastun johonkin tiettyyn, ja käytän sitä viikkokausia. Näin kävi esimerkiksi John Gallianon tuoksulle, johon olen ollut silmittömän ihastunut. Muutama päivä sitten minuun iski tuoksuhimo. On muutama ihana, jonka haluaisin, mutta en osaa päättää, mikä olisi kaikista paras. En voi kuitenkaan hankkia niistä kuin yhden tai ehkä toisen myöhemmin keväällä.
Nina Riccin Ricci Ricci herätti huomioni jo mainoksellaan. Suosikkimallini ihanainen Jessica Stam kissankorvineen ja söpö pullo saivat minut hajuvesihyllylle nuuhkimaan, ja huomasin pitäväni myös tuoksusta todella paljon.
Dolce & Gabbanan Anthology -tuoksut vakuuttivat konseptillaan eikä mainoskampanjakaan ole ollenkaan huono. Kiinnostun (kuin kuka tahansa) tuoksuista yleensä lehtimainosten perusteella, ja jos pullo on kaunis, saatan päätyä tekemään tuttavuutta kauppaan asti. D&G:n tuoksuista eniten kolahti Naomi Campbellin mannekeeraama L'Impératrice, keisarinna.
Myös glamoröösin Scarlettin luotsaama The One on mieleeni, mutta ainakaan kahteen D&G:an minulla ei ole varaa. :( Joko tai, siis.
Kaksi viimeistä intohimoja herättävää tuoksua ratsastavat nostalgialla. Escadan Sentiment oli minulla (kuten monella muullakin) käytössä lukioaikana, jolloin se oli vasta lanseerattu, ja muistan tuoksusta elävästi niin ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisen kuin täysi-ikäisyyttä lähestyvän teini-Nekun sisäiset tunnekuohut. Sentiment on myös ensimmäinen oikea tuoksurakkauteni. Jaoimme pullon siskoni kanssa (!), mutta taisin itse käyttää siitä suurimman osan.
Kaikista nostalgisin on Dieselin Zero Plus Feminine, jota haikailin yläasteen lopulla sen tultua kauppoihin. Omat taskurahani eivät riittäneet moisiin ylellisyyksiin eikä äitini halunnut kustantaa turhuuksia. Tämä olisi ostettava jostain nettikaupasta (ja taloudellisemmaksi tulisi tietenkin ostaa netistä nuo muutkin), koska "oikeissa" kaupoissa en ole tuoksuun törmännyt moneen vuoteen.

Tällä hetkellä hyllystäni löytyvistä tuoksuista aktiivisessa käytössä ovat edellä mainitun Gallianon lisäksi Dieselin Fuel for Life, Hugo Bossin Deep Red, Viktor & Rolfin Flowerbomb, YSL:n In Love Again, Escadan Magnetism, The Body Shopin Rougeberry, Laura Biagiottin Laura ja joululahjaksi saatu Nina Riccin Nina (toivoin Ricci Ricciä, mutta mitäs nimeää tuoksunsa noin mielikuvituksettomasti...). Muutama vähemmälle käytölle jäänyt tuoksu kerää pölyä hyllyn perällä, ja ajattelin, että voisin myydä ne pois. Laitan lähiaikoina blogin sivupalkkiin pystyyn pienen tuoksukaupan, josta kiinnostuneet voivat katsella mitä olisi tarjolla.

Long story short, minkä tuoksun ostaisin? Jos osaat mieltymysteni perusteella suositella jotain toivelistani ulkopuoleltakin, otan vinkit ilomielin vastaan. :)

11 kommenttia:

  1. mä tilasin just kuukaus sitten beauty baysta ton dieselin tuoksun, oli ihan pakko kun rakastuin kans siihen joskus sillon vuosia sitten! eikä hinnaksikaan jäänyt kuin... 11 puntaa tsjp?

    VastaaPoista
  2. Nettikaupoissa tuoksut ovatkin mukavan halpoja. Ja mikä parasta, sieltä saa noita Suomesta jo poistuneita ja sellaisia, joita täällä ei ole lanseerattukaan.

    VastaaPoista
  3. Meillä tuntuu olevan aika yhteneväinen tuoksumaku :) Käytössä on pitkälle samat tuoksut kuin mitä mainitsit itse käyttäväsi.

    Ostin syksyllä tuon D&G:n L'Impératricen ja tykkään siitä liiaksikin. Oletko tuoksuttanut Diorin Addict 2 tai Addict Shine tai Clarinsin Par Amour Toujoursia? Laittaisin samaan tuoksuperheeseen L'Impératricen kanssa. Kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista
  4. D&G:n the One oli mulla hyvin pitkään harkinnassa, kunnes sitten löysin sen Chloén edP:n - kerrankin mulla on tuoksu, joka tuntuu ikiomalta! Ja huom, Se Oikea on parfyymi - toilette tuoksuu jostain syystä pahalle saippualle.

    VastaaPoista
  5. Lucy, kiitos tuoksuvinkeistä! En ole vielä kokeillut yhtään mainitsemistasi, mutta täytyy laittaa korvan taakse (molemmissa merkityksissä :D).

    Leenu, minun nenääni se tuoksuu hyvältä. :) Ja se Chloé on kyllä kuin sulle tehty.

    VastaaPoista
  6. Itse olen tykästynyt Hugo Bossin tuoksuihin, ja juurikin tuo Deep Red kuuluu suosikkeihini talviaikaan. Oletko haisutellut Bossin Pure Purplea? Se on aivan ihana, ja suunnittelin itse hankkivani sitä toisen pullon, kunhan saan varastoa pienemmäksi. :)

    VastaaPoista
  7. Apollonia, kiitos ehdotuksesta. :) En ole testannut Pure Purplea(kaan), mutta pidän Intensestä. Myös Bossin miesten tuoksut ovat mieleeni, joten täytynee käydä tsekkaamassa tämä sinunkin suosituksesi.

    VastaaPoista
  8. Jee Deep Red ;) Mielestäni Ricci Ricci on ihan hyvä tuoksu, mutta en itse hankkisi koska sain totaalikyllästymisen siihen omppupulloiseen Ninaan.. Myös D&G Anthology -tuoksuista pari kutkutti nenää mukavalla tavalla. Noi muut on tuntemattomia. Enkä oikein osaa suositellakaan mitään, oon itse niin tuoksunatsi että hyväksyn vain harvoja ja valittuja. Itellä on kyllä se CK be tällä hetkellä haaveissa, onneksi löysin sitä minikokoisen EdP-pullon kotoa. Taitaa olla lukion peruja :P Mutta hyvältä tuoksuu edelleen!

    Seppälässä on muuten hauskoja luomivärejä, merkki muistaakseni Model Own, samaa sarjaa on värikkäitä kynsilakkojakin. Luomivärit ovat jauhemaisia, pigmenttiä tuntui olevan ihan kivasti halpisväriksi, ja värit olivat ihanan kirkkaita. Itse ostin neon peachin :) Tämä ihan vaan vinkkinä jos kiinnostaa! Ois kiva nähdä mitä saat niistä väreistä aikaseksi.

    VastaaPoista
  9. Olen kuullut Lucylta ^ paljon hyvää niistä Moldels own -lakoista ja luomiväreistä, MUTTA niitä ei löydy Oulun Seppälästä. :'( Ainakaan siitä Stockmannilta. Pitää vielä ratsata Isokadun Seppälä, jos onnistaisi.

    VastaaPoista
  10. Ma sain ysilla joululahjaksi ton Dieselin tuoksun :D
    Oi se oli rakkautta ;)

    VastaaPoista
  11. Minä olen tässä tuoksujahkailussani pikkuhiljaa kääntymässä Sentimentin puoleen. Pääasiassa nostalgiasyistä :D, mutta tuoksukin on ihana.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>