torstai 15. heinäkuuta 2010

Kirsikkasuu

Kiitos valtavasti kaikille, jotka ovat jo jättäneet toiveitaan ja ehdotuksiaan eilisen arvontapostauksen kommenttilaatikkoon. Mahtavan paljon ihania ideoita ja kauniita sanoja. Toiveita on lupa esittää jatkossakin, ei tarvitse hätääntyä, jos jokin jää nyt kertomatta. :)

Moni kaipaili Marilyn/pin up -henkistä eyelinerin ja punaiset huulet yhdistävää klassista meikkiä, ja voin luvata, että sellainen on tulossa. Toive tosin herätti minut huomaamaan, ettei meikkiboksistani löydy punaista rajauskynää! Puute oli oitis korjattava ja poimin kauppareissulla mukaani L'oréalin kirsikanpunaisen Contour Parfait -rajauskynän. Kynä oli edullinen (6,90 euroa, muistaakseni) ja toimii todella hyvin. Jälki on pehmeää, mutta tarkkaa.

Kirkkaanpunaisen huulipunan tai tässä tapauksessa rajauskynän värin valinta on monelle vaikeaa. Voimakkaasta väristä huomaa heti, jos se riitelee ihonvärin tai meikin muiden sävyjen kanssa. Itselleni parhaiksi olen todennut hieman siniseen taittavat punaisen sävyt - oranssinpunaiset näyttävät usein kasvoillani likaisilta. Sitäpaitsi, kylmemmät punaiset saavat hampaat näyttämään valkoisemmilta. :) Ostamani kynän kirsikanpunainen (sävy 664 Cherry) toimii huulillani loistavasti ja olen ostokseeni enemmän kuin tyytyväinen.

Huulipunaa edelleen vierastavana teen punahuulet (niissä harvoissa tilanteissa, joissa sellaisia kaipaan) nykyään usein pelkän rajauskynän avulla. Kynä tuntuu huulilla kevyemmältä ja jättää melko kuivan pinnan, jolloin kasvojen/hampaiden/kahvikuppien sotkeentumisesta ei tarvitse niin huolehtia. Meikkaan huuleni näin:Levitän kasvojen meikkaamisen yhteydessä meikkivoidetta vähän myös huulille, jotta voin rajata ne mieleni mukaan. Vaaleamman huulipunan kanssa meikkivoide/peiteaine tms. on ehdoton, koska huuleni ovat voimakaspigmenttiset. Rajaamisen aloitan keskeltä, mutta en vedä rajaa alas suupieliin asti. Rajasta saa tarkemman, ja huulten muodosta pyöreämmän, kun lopun rajauksesta tekee suupielistä kohti huulten keskiosaa. Sama pätee niin ylä- kuin alahuulelle.Kun olen saanut rajoista tarpeeksi siistit ja nätit, väritän huulet kynällä. Huulten rajaa pystyy vielä siistimään peiteaineella tai vaalealla rajauskynällä, jos värin kanssa on tullut hosuttua. Lopuksi huulet voi vielä halutessaan painaa paperiin, mutta kynän kanssa väriä ei yleensä tule liikaa. Lopputulos on siisti ja sopii hyvin myös edellä mainittuun pin up -meininkiin, mutta siitä lisää myöhemmin.

13 kommenttia:

  1. Todella hyvä vinkki. Inhoan sitä kun huulipunasta jää esim. kahvikupin reunaan jäljet, joten ehdottomasti kokeilen tätä vinkkiä.

    Ps. Blogisi on ihana, jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että vinkistä oli hyötyä. :) Minua ärsyttää se, kun huulipunan tuntee huulilla. Ja sitten saa jatkuvasti miettiä, onko se jo tullut kaikki syötyä vai onko sen vahingossa pyyhkäissyt poskelle tai jotain muuta hauskaa. Rajauskynällä väritetyistä huulista en ole niin tietoinen.

    P.S. Kiitos, itse olet. :)

    VastaaPoista
  3. Oih, ollapa tuollaiset huulet! Ihanat värisetkin vielä :D

    Nea
    http://fashionedinfinland.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Kiitos. :) Koska itse täytyy tietysti olla tyytymätön kaikkeen, huuleni saisivat mielestäni olla vaaleammat. Harmittaa, kun ei voi vain sutia huulikiiltoa tai vaaleaa huulipunaa - aina täytyy laittaa meikkiä alle. :( Tuosta punaisesta tosin tykkään kovastikin, eli siinä mielessä toki ihanan väriset. :)

    VastaaPoista
  5. Violettiin/siniseen taittavat huulipunasävyt kylläkin vain korostavat hampaiden keltaisuutta, kun keltaisen vastaväri laitetaan kellertävän hampaan viereen.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, se vaikuttaisi toki loogisimmalta vaihtoehdolta, olen minäkin värioppini lukenut. Mutta epäloogisesti hampaani ainakin omaan silmääni näyttävät valkoisemmilta. :) En tosin tiedä ihan violeteista huulipunista (luulen, että ne tosiaan korostaisivat sitä keltaisuutta), mutta kylmät punaiset toimivat.

    Jonna, kiitos. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat! Ai että. Niin kauniit, ja oon ihan pikkupikkuisen kade siun huulista. Ihanan täyteläiset ja nätin muotoiset. :) Omat huuleni ovat onneksi semipaksut eivätkä ohuet, mutta kyllä tuollaiset ottaisin jos vain luonnollisesti ne saisin. (Ja ne kävisivät naamaani.) :P

    Pidän muutenkin tosi paljon blogistasi, luen päivittäin vaikka en kommentoikaan, olen laiska kommentoija vaikka yritän parantaa vähän tapojani. :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos kauniista sanoista ja kommentista. En itsekään ole mikään superahkera kommentoija, sillä saralla voisi vähän ryhdistäytyä. Tosi kiva kuulla, että tykkäät blogista.

    VastaaPoista
  9. Ensimmäistä kertaa törmäsin blogiisi vasta nyt, ja on ihan loistava! Ja todella kauniit huulet btw. Tuo rajauskynän sävy näyttää ihanalta tuossa, pakko varmaan mennä testaamaan :D

    Pahoittelen muuten samaa nimimerkkiä, joskus muistelen lukeneeni ehkä MouMoun blogista n. vuosi sitten(?) kommenttiboxista sinun muuttaneen nimimerkkiäsi toisen saman takia, ja nyt vaivaa, että minunko takia :D

    VastaaPoista
  10. Hei kaima, ja tervetuloa! Luultavasti se olit juurikin sinä, joka innoitit nimimerkin muuttamiseen, mutta ei siihen mitään negatiivista saati henkilökohtaista liittynyt. En vain halunnut, että meidät vahingossa sekoitetaan keskenään. :)

    Rajauskynän sävy on todella kaunis, käy ihmeessa testaamassa!

    VastaaPoista
  11. Haluan tollaset huulet, mulla on niin kapea ylähuuli että rajaan hieman huulen ulkopuolelta, mikä tosin ei näytä hassummalta sekään. :D

    VastaaPoista
  12. Meikillä voi onneksi tehdä vaikka mitä. :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>