maanantai 19. heinäkuuta 2010

Laguunin sävyjä järven rannalta

Olen lomailemassa muutaman päivän ajan mökillä äidin luona, mutta ajastin alkuviikolle pari tällaista lyhyttä ja ytimekästä meikkikuvajuttua. Itseäni toistaen olen tehnyt meikin taas Coastal Scentsin paletilla; nyt käytössä oli ainoastaan 88 Ultra Shimmer. En usein meikkaa sinisen sävyillä (ainakaan pelkästään), vaikka kirkkaimmat niistä sopivatkin minulle ihan hyvin. Liekö jäänyt traumoja ensimmäisistä meikkikokeiluista vaaleansinisellä luomivärillä? Tämänkään meikin kanssa en liikkunut ihmisten ilmoilla, vaan testailin värejä yksin keittiössä. :) Tällä kertaa kokeilu oli mielestäni ihan onnistunut, joten väriyhdistelmä saattaa jonain päivänä päästä käyttöönkin asti.Meikissä on käytetty kolmea eri väriä, joista valtaosa on tuota kirkkaan sinistä (sävy 72). Häivytyksessä käytin vähän turkoosia (50) ja sisänurkassa sekä kulmaluulla valkoista (1). Itselleni tämä on ehdottomasti kesämeikki, en ole turkoosin ja kirkkaan sinisen kanssa vielä niin rohkea, että meikkaisin tällä tavalla muina vuodenaikoina. Kesän valo ja kasvojen hentoinen rusketus ovat paljon armeliaampia; talven kylmässä valossa saattaisin näyttää 80-luvulta (tai pöpilästä) karanneelta.

7 kommenttia:

  1. Mun mielestä tuo on kyllä todella onnistunut! Tumma, lähes sähkönsininen sopii sulle todella hyvin ja korostaa silmien sinisyyttä entisestään.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla. :) Jospa tätä sitten jonain päivänä uskaltautuisi käyttämään kodin ulkopuolellakin...

    VastaaPoista
  3. oi kun kaunis meikki taas kerran :)

    VastaaPoista
  4. Mulla sama homma, en käytä oikeastaan lainkaan sinistä luomiväriä, jääny traumat niistä ekoista meikkikokeiluista... :D

    VastaaPoista
  5. Ihanan rohkea, sähkönsininen on meikissä upea väri jota suotta arastellaan :) mullakin oli tänään sähkönsinistä ja violettia meikissä :)

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti upea!
    Ihan hyvin voit ottaa käyttöön esim. baariin.

    VastaaPoista
  7. Ruu, kiitos. :)

    Katariina, ei ole ihme, jos niistä traumatisoituu. Miksiköhän ne halvat, leikkeihinkin tarkoitetut luomivärit olivat yleensä aina sinisiä?

    Charming Nails, niin on. Yritän olla arastelematta tästä eteenpäin. :)

    Verna, kiitos kannustuksesta, ehkäpä otankin. :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>