torstai 11. marraskuuta 2010

Jokeri pokeri poks

Neljäntenä sain meikattavaksi paremman puoliskoni (kuten kuvasta näkyy), joka Dark Knight -fanina sai kasvoilleen Jokeri-maskin. Tässäkään meikissä ylimääräinen aika ei olisi ollut pahitteeksi. Olisin halunnut sotkea meikkiä lisää, tämän videon tapaan, mutta onneksi meikin luonnollinen hajoaminen oli illan aikana väistämätöntä. ;)

Suupielten arpia yritin ensin väsätä arpivahasta, mutta epäonnistuin surkeasti. :( Kuvassa näkyvät arvet askarreltiin lateksista, mutta loppujen lopuksi nekään eivät pysyneet kunnolla. Loppuillasta mentiin pelkän punaisen maalin voimin, mutta hauskanpitoa se ei estänyt.

Meikkipohjana käytin jälleen valkoista NYXin Jumbo Eyeshadow Pencil -kynää (sävy Milk), jonka alle olin levittänyt L'oréalin Studio Secrets -pohjustajan. Silmät mustasin MSCHICin geeli-eyelinerilla ja huulet punasin Grimasin rasvavärillä, jonka vielä kiinnitin punaisella luomivärillä. Huulten ja arpien keskiosia väritin tummemman punaisella ja mustalla luomivärillä.

Olin hankkinut tätä meikkiä varten myös vihreää hiussuihketta, mutta sitä ei purkin mukaan olisi ollut viisasta käyttää poikaystäväni vaaleisiin hiuksiin. Jäi siis odottamaan seuraavia naamiaisia ja omaa inspiraatiotani pukeutua maahiseksi. :D

9 kommenttia:

  1. Oletpas sinä ollut ahkera! Tosi hienoja maskeja ovat olleet kaikki.

    VastaaPoista
  2. Tämä on mun suosikki mutta kaikki ovat olleet tosi hienoja :)

    VastaaPoista
  3. "Sisaren pimeä puoli" on ollut suosikkini mutta ei tämäkään sen huonompi ole yhään. Taitava olet! =)

    VastaaPoista
  4. Minttu, kiitos, kyllähän näiden kanssa melkein hiki tuli. :D

    Charming Nails, minäkin pidän tästä paljon. Liekö mallilla sitten osuutta asiaan, mene tiedä...

    leben, kiitosta kiitos. :)

    VastaaPoista
  5. Moi, kuten huomasitkin, arpivaha ei toimi paikoissa, jotka kovin liikuvat tai joutuvat altiiksi hankaukselle. Suosittelen liikkuviin paikkoihin MUFEn Sculpting Fleshiä. On vaan aika kallis amatööreille, jos sitä tarvitsee keran vuodessa...

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä! Yritin itse tehdä vahasta ikään kuin proteeseja, jotka olisin kiinnittänyt iholiimalla ja lateksilla, mutta arvet murenivat jo muotoiluvaiheessa. Hakusessa oli nimenomaan joku pehmeämpi ja tahmaisempi tuote, mutta arvatenkin sellaista oli turha kysellä pilailukaupasta...

    Voi olla että SF:lle tulisi enemmänkin käyttöä, kun purkin saisi hankittua. Saisikohan esim. Mehronilta tai Kryolanilta jotain vastaavaa edullisemmin?

    VastaaPoista
  7. Surffailin vähän, ja näyttää siltä, etten vain osannut vaatia oikeaa tuotetta. Esimerkiksi Kryolanin Special Plastic on varmaankin MUFEn Sculpting Fleshiä vastaava tuote, ja todennäköisesti huomattavasti halvempi. Mehroniltakin vaikutti löytyvän useita samantyylisiä. Täytynee laittaa tilausta vaikka Punanaamiolle, niin saa varaston täydennettyä ennen seuraavia naamiaisia. :)

    VastaaPoista
  8. Kannattaa kokeilla myös sellaista ainetta kuin blister effect gel (mufe), kryolanilla tuplast. ihan eri aine kuin arpivaha, mutta saa esim. noi naaman viillon näyttäviksi ja siisteiksi ja tahna pysyy ku tauti! :) onnea kokeiluihin!

    kumpikin on aika matta, tuplast vaan kuivuu nopeammin (myös purkissa) ja on venyvää, ite tykkään blister effectistä enemmän ammattikäytössä.

    VastaaPoista
  9. Pitääpä testata, kuulostaa ainakin jännältä. :) Kiitti.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>