lauantai 13. maaliskuuta 2010

Huulikiiltovääryys

Tämä teksti sisältää kimpaantuneen kuluttajan mielenilmauksen ja hieman voimasanoja, joten jos et pidä sellaisesta, kehotan olemaan lukematta pidemmälle. Ostin viime kesänä pari MACin Dazzleglass -huulikiiltoa, ja olen tykännyt niistä todella paljon. Koostumus on tahmea, mutta kiilto kestää sen ansiosta huulilla erittäin kauan, ja siinä on ihanasti säihkettä. Olen kummastellut ainoastaan sitä, miten ne näyttävät kuluvan melko nopeasti, vaikka en ole kumpaakaan vielä kamalan montaa kertaa käyttänyt. Ajattelin ensin, että pakkaus olisi jo alkujaan jätetty vajaaksi, mutta olisin kyllä huomannut sen ostovaiheessa.

Eilen sitten luin Nean blogista, kuinka hän oli ihmetellyt samaa MACin Cremesheen Glass -kiilloissa. Ja löytänyt ratkaisun.Kuvassa keskellä dazzleglass -kiilto (hinta noin 15 euroa), oikealla joulun alla viiden kiillon setissä (noin 30 euroa) hankkimani minikokoinen Lipglass ja vasemmalla vertailukohteena Natural Coden kiilto. Lumene ilmoittaa Natural Code -pakkauksessa olevan tavaraa viisi millilitraa, mikä on minusta ihan mukavasti. MACin minikiiltoa puolestaan on noin 2,4 millilitraa (0,08 oz), ja verrattuna NC:n pakkaukseen, tämä vaikuttaa ihan loogiselta. Dazzleglassin pullossa ei sen sijaan lue kiillon määrästä mitään. Hämmentävää. No, merkin nettisivuilta tieto löytyy:Näyttääkö uskottavalta? Vaikka Dazzleglassin pakkaus vaikuttaa näistä kolmesta suurimmalta, kiiltoa on siinä kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin minikiillon pakkauksessa. Nean innoittamana nappasin sitten putelin pohjassa olevan tarran pois. Seuraavien kuvien myötä haluan lanseerata taloudessamme kehitetyn suomenkielisen, ja mielestäni ytimekkäämmän vastineen englannin WTF?! -lyhenteelle: MHV?!
mitähelevetinv*ttua?!

Dazzleglassissa on siis lopulta noin 2/3 muovia ja 1/3 kiiltoa. Ei ihme, että tunnen oloni vähän huijatuksi.

34 kommenttia:

  1. Melko hinnakkaat 1.8ml! Kuluttajia on aina ilmeisesti kiva pissiä silmään :(

    VastaaPoista
  2. Toi on kyllä niin röyhkeetä. Onneksi en ole MACeihin sortunut. :D

    VastaaPoista
  3. No, jo on törkeää!

    Mutta vähänkö nauroin MHV:lle :D

    VastaaPoista
  4. Romy, niin näemmä on. :( Ajattelin vielä kesällä, että onpa hyvä diili, kun pullo näytti niin mukavan kokoiselta. Ja pah.

    Gloss, onneksi edes jotain hupia. :)

    kiukkupussi, niin on. Olen joutunut kysenalaistamaan ko. firman moraalia enemmänkin viime aikoina. Harmittaa, että en ehkä pysty täysimittaiseen boikottiin, kun niillä on kuitenkin niin kivoja juttuja.

    VastaaPoista
  5. Heheh.. Taidan adoptoida tuon MHV:n :D :D

    VastaaPoista
  6. MHV :D <3 Mutta voi herranjumala mitä kiskontaa! Pääsee kivoille litrahinnoille!

    VastaaPoista
  7. Bompula, ole hyvä vain. :)

    Sagu, pikainen laskutoimitus kertoo litrahinnaksi noin 8330 euroa. Ei parane läträtä tuon kiillon kanssa.

    VastaaPoista
  8. Mä olen jo joskus aiemmin kuullut tuosta Dazzleglassin sisällön vähäisyydestä & litrahinnasta. On kyllä kerrassaan törkeää! Tuskin Dazzleglassin valmistus on jotenkin hurjan paljon kalliimpaa kuin tavallisten Lipglassien. Ei voi ymmärtää. MHV!

    Toisaalta, mun kaltaiselle superhitaalle meikkikuluttajalle tuollaiset minituotteet ovatkin oikeastaan kivempia, mutta hinta saisi tietysti olla tuotteen määrän mukainen.

    VastaaPoista
  9. Minäkin tykkään vaihtelusta, ja huulimeikit voisivat kulua nopeamminkin, mutta hinnoittelun kanssa pitäisi todella säilyä joku kohtuus! Dazzleglassit ovat minusta ihania, mutta en ehkä raski niitä enää ostaa kuin vain erityistapauksessa.

    VastaaPoista
  10. MHV! Siis mini on SUUREMPI :-O MAC on kyllä ihan kusetuksen mestari, prkl!

    Mainio oli myös pigmenttien pienentäminen "asiakkaiden toivomuksesta". Jep, koko pieneni 30% ja hinta? Sama kuin ennenkin! Taisi olla ihan se mitä asiakkaat toivoivat? :D

    VastaaPoista
  11. Olen myös äimistellyt tuota pigmenttijuttua. Mielettömän isojahan ne purkit olivat ennen, mutta joku raja se on asiakkaiden tyhmyydelläkin!

    VastaaPoista
  12. MHV todellakin :D Ihan uskomatonta.

    VastaaPoista
  13. Jahah, enpä yhtä ainuttakaan MAC:n kiiltoa omista (missään mallissa tai koossa), mutta nytpä tiedän ainakin mitä niistä ei todellakaan kannata hankkia. :( Löytyy noita kopioita muiltakin merkeiltä halvemmalla.

    PS. Tykkään eniten tuosta sanan "helevetin" oulu-asusta. ;D

    VastaaPoista
  14. Pääsky, eikö olekin?

    Camilla, täytyy vielä alkaa pitää mustaa listaa kaikista tuollaisista. :( Ja "helevetin" on myös kaennuuta. Kivasti pehmentää kirosanan voimallisuutta. :D

    VastaaPoista
  15. Piruuttani katsoin H&M:n alle 4€ kiillon määrää, pakkaus kun näytti about samankokoiselta, ja se oli muistaakseni 9 ml :D

    Onko niillä MACillä joku kisa, miten saada pieni määrä näyttämään mahd. isolta? :P

    VastaaPoista
  16. En tiedä, mutta hyvin ovat ainakin onnistuneet. :) Aika isoja ovat hintaerotkin: H&M 9 ml, n. 4 euroa vs. MAC 9 ml, n. 75 euroa. Huh huh.

    VastaaPoista
  17. MHV: <3 Onpa röyhkeää puijausta, olen aina ajatellut dazzleglassien olevan aika kookkaita, sinne meni sekin väärinkäsitys.

    VastaaPoista
  18. Loistava lyhenne! :D Jota tuossa tapauksessa saa käyttää!!

    VastaaPoista
  19. badbomben, no niin olin minäkin ajatellut. :(

    ravenwaves, kiitos. :) Koen itsekin olevani oikeutettu.

    VastaaPoista
  20. VOI JUMPE :( tää on hyvä postaus, kiitos!!!

    VastaaPoista
  21. Sanna, eipä kestä. Olen yhteiskunnan moraalinvartija. :D

    VastaaPoista
  22. Juuri tuon takia, en ole ostanut kuin yhden Dazzleglassin ja käyttänyt sitä todella säästeliäästi. Tiesin kyllä ostaessani, että saan huomattavasti enemmän pakkausta kuin kuin kiiltoa (omani ostin jouluna 2008), mutta oli pakko saada silti.

    VastaaPoista
  23. Anonyymi, niin on. :D

    HeidiB, luulen itsekin lähteväni tuolle linjalle, että ostan vain kun on "pakko". Ihaniahan ne on, mutta meininki on kyllä yllä olevan anonyymin sanoin "aika kusista".

    VastaaPoista
  24. Ja taas on pientä kuluttajaa johdettu harhaan :)
    Miettikää kun tuon saman logiikan toisi vaikka elintarvikkeisiin, millainen haloo siitä nousisi vai huomaisiko kukaan?

    VastaaPoista
  25. Aina saa ihmetellä, kun elämässä ei kaikki olekaan sitä miltä näyttää. ;) Miten kävisikään säästöpakkauksille?

    VastaaPoista
  26. Aikamoista... Ei voi muuta sanoa. Olen mykistynyt.

    Noista säästöpakkauksista pakko kommentoida, että olen itse asiassa muutaman kerran huomioinut, että joidenkin "säästö"pakkausten kg-hinta on itse asiassa korkeampi kuin pienten pakkausten! Ilmeisesti kuluttajat on ensin opetettu ostamaan isoja paketteja sillä perusteella, että se olisi suhteessa halvempaa, ja sitten yhtäkkiä aletaan viilata linssiin nostamalla näiden pakkausten hintoja, kun arvellaan, ettei ne kuluttajat kuitenkaan jaksa joka kerta tehdä hintavertailua..

    VastaaPoista
  27. Minä olen muuten huomannut saman. Kannattaa siis olla tarkkana kilo- ja litrahintojen kanssa (ja erityisesti näköjään kosmetiikkaostoksilla :D).

    VastaaPoista
  28. Sori ei sais nauraa mutta tuo MHV oli ihan paras!! :DDDD

    VastaaPoista
  29. Onnittelut MACille hienosta optisesta harhauttamisesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Optiset harhat ovat kyllä rahastusmielessä kovin käteviä. Minä ainakin narahdin.

      Poista
  30. Teki mullekin hyvää lukea tämä :D Törkeätä. En onneksi omista kuin yhden "normihintaisen" Dazzleglassin. Joulun alla ilmestyvissä huulikiiltolajitelmissahan nuo ovat vähän edullisempia litrahinnaltaan, vaikka ovatkin minikiiltoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin minäkään tulen enää ostamaan muita kuin niitä settejä. Olen alkanut syynätä kaikkien tuotteiden tilavuutta entistä tarkemmin tämän jälkeen. Esimerkiksi monissa peiteaineissa ja valokynissä on usein ihan luvattoman vähän tavaraa.

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>