maanantai 12. heinäkuuta 2010

Lemppareita heinäkuussa

Halusin tehdä tällaisen pienen katsauksen muutamasta kesän aikana suosikikseni päätyneestä uudesta ja vanhemmastakin tuotteesta.

Ensinnäkin, höynähdin L'Oréalin Sublime Bronze -kuivasumutteeseen lukuisten blogikehujen myötä. Olen itseruskettavien kanssa melko tumpelo, ja kaikki aiemmat kokeiluni ovat päätyneet laikukkaaseen tai oranssiin lopputulokseen. Tämä tuote kuitenkin lunasti kaikki lupauksensa enkä aio luopua tästä ikinä! En viihdy auringossa, joten en rusketu kesäisin mitenkään valtavasti. Etenkin sääreni ovat aina kamalan valkoiset, ja useammin kuin kerran olen joutunut meikkaamaan niitä kehdatakseni pukeutua hameeseen. Onneksi tämä dry mist osoittautui niin pomminvarmaksi, ettei minun enää tarvitse arkailla valkoisten koipieni kanssa. Tätä nykyä sääreni ovat kauniin ruskeat.Suihkeesta on olemassa omat versionsa kasvoille ja vartalolle, mutta koska niiden INCIt ovat täysin identtiset, haistoin rahastusta ja päädyin ostamaan vain suuremman ja edullisemman vartalosuihkeen. Olen suihkutellut sitä myös kasvoille, ja hyvin on toiminut. (Paitsi että olen saanut leukaani muutamia ikäviä näppyjä, jotka mitä luultavimmin ovat peräisin tästä itseruskettavasta. Todennäköisesti olisin silti saanut niitä myös kasvoille tarkoitetusta versiosta, koska tuotteet sisältävät täsmälleen samoja ainesosia.) Ehdottomasti parasta tuotteessa on helppo levitettävyys; hienojakoisella suihkeella on lähes mahdotonta saada aikaan laikkuja, raitoja tai liian tummaa jälkeä.Toisen suosikkini löysin Body Shopista etsiessäni itselleni uutta silmänympärysvoidetta. Olin poikennut liikkeeseen Vitamin E -sarjan voiteen testaus mielessäni, mutta sitä ei löytynyt (onkohan valmistus lopetettu?). Sen sijaan nappasin "uutuus"-lapulla merkatulta hyllyltä Nutriganics -sarjan silmänympärysvoiteen, jossa ilokseni oli sekä merkki luomusertifioinnista että pumppumekanismi. Voide on ohuehkoa, mutta kosteuttavaa, ja pumpusta on helppo annostella haluamansa määrä. Pumppupullon ansiosta pakkauksen sisältö myös säilyy hygieenisenä. Kun tällä hetkellä käytössä oleva kasvovoiteeni loppuu, aion ottaa kokeiluun myös sarjan päivä- ja yövoiteet, joissa niin ikään on pumppu ja ekoleima. Pumpullisia kasvovoiteita on harvassa, joten ainakin tämä tahmasormi ilahtui löytäessään sellaisen. :) Tykkään kyllä edelleen valtavasti myös Korresin jugurttivoiteesta, mutta kokeilunhalu saattaa tässä tapauksessa viedä voiton...

Kolmanneksi lempparituotteekseni on noussut niinkin tavanomainen tuttavuus kuin ruskea silmämeikkikynä. En ole oikein tottunut rajaamaan silmiäni, mutta tässä parin viime viikon aikana olen huomannut, miten kätevästi aivan ohut rajaus ripsien tyvessä feikkaa räpsyihin lisää volyymia. Tällä erää käytössäni on Wet n Wildin parin euron löytö Seppälästä, mutta kynä on makuuni ehkä hitusen liian kova. Se toimii kyllä hyvin, jos jaksaa huolehtia teroituksesta ennen jokaista käyttökertaa, mutta moinen on mielestäni joutavaa tuhlausta. En silti aio ostaa uutta ennen kuin entinen on käytetty, niin höperöksi en vielä ole tullut.Ruskeista silmämeikkituotteista luokseni on löytänyt myös Max Factorin False Lash Effect -ripsivärin ruskea ja vedenkestävä versio. FLE on ollut suosikkini jo pitkään, olen vain aina ostanut ripsivärini mustana. Mutta ruskeapa toimiikin kesällä vallan mainiosti! Väri oli vahinko-ostos, mutta jonkin aikaa sitä käytettyäni en ollut enää lainkaan harmissani. Menee loistavasti pronssisten ja persikkaisten kesäsävyjen kaverina, eikä todella tummanruskeana pahemmin riitele muidenkaan luomivärieni kanssa. Vedenkestävän ripsivärin ilot löydettyäni en myöskään enää olisi valmis vaihtamaan takaisin tavalliseen versioon. En nimittäin ollenkaan kaipaa tuulessa vuotaineiden silmien alle valuneita ripsarilammikoita.Viides kesälemppari onkin jo vanha tuttu: lähes vuosi sitten ostamani Benefitin High Beam -hohtopurtilo. Nestemäisenä tämä on mainio tuote meikkivoiteeseen sekoitettavaksi, jos haluaa keventää meikkiä kesäisemmäksi ja saada kasvoille kaunista hohtoa. Toimii kivasti myös meikkivoiteen päälle taputeltuna, jos ei halua kasvojensa hohtavan kaikkialta. Näppärin kesäniksi on kuitenkin sekoittaa High Beamia kosteusvoiteeseen, jolloin (joko auringosta tai purkista) ruskettuneet sääret ja käsivarret saavat mahtavaa hehkua. Tykkään!Viimeinen tämän postauksen lempparijutuista on sekin jo viimevuotinen suosikki. Nyt kesällä olen palannut Lumenen Wild Rose -huulikiillon pariin. Omistamani sävy (14, ei kuvassa) on mukavan neutraali kesäiseen kevyeen meikkiin. Pidän kiillon marjaisasta tuoksusta ja siitä, että se todella hoitaa ja pehmittää huulia. Lisäksi kiilto pysyy huulilla kiitettävän hyvin.

Minkälaisia suosikkituotteita sinulla on? Onko jotain uusia kivoja kesäjuttuja vai vanhoja ja hyväksi havaittuja?

Kuvat löydetty ja nyysitty netistä Googlen avulla.

8 kommenttia:

  1. Tuo high beam on kiinnostanut jo kauan, mutta sitten taas en oo varma, tuleeko kans käytettyä... Oon hulluna kaikkeen tollaseen :D

    Ja tuon itseruskettavan taidan hakea torstaina kajaanin reissulla. Oon kuullu siitä liikaa hyvää xD

    VastaaPoista
  2. Hae ihmeessä! Minäkin jahkailin pitkään, kun en ole aikaisemmin oikein osannut noiden kanssa toimia. Mutta tuo on älyttömän helppo.

    High Beamia käytän satunnaisesti, eniten kesällä. Talvella tulee käytettyä puuterimaisia hohtojuttuja enemmän. Mutta kiva se on, ja näyttää säilyvänkin, kun ei ole vuodessa mennyt miksikään.

    VastaaPoista
  3. Minä onnistuin ostamaan FLE:n vahingossa sinisenä. Hauskaa, että sama kämmi sattuu muillekkin. :D Olen nyt kulkenut ympäriinsä kasariripsissä monta kuukautta.

    VastaaPoista
  4. Haha, sininen vaatiikin ehkä astetta enemmän sopeutumista. :D Mutta joo, ne värit pitäisi kyllä tulla selkeämmin esille pakkauksesta. Kuka sitä pohjaa jaksaa aina kurkkia?

    VastaaPoista
  5. Mulla on kanssa tuo Body Shopin Nutricanics silmänympärysvoide ja ostin itseasiassa eilen tuon sarjan muista tuotteista semmosen matkapakkauksen. Otan sen reissuun mukaan ja samalla tulee testattua nuo tuotteet. Tuo vaikuttaa kyllä hyvältä ihonhoitosarjalta.

    VastaaPoista
  6. Positiivisen mielikuvan minäkin sain, vaikka toistaiseksi olen testaillut niitä muita vain kämmenselkään. :)

    VastaaPoista
  7. Munkin lemppari on pitkään ollu toi Max Factorin Falshe Lash Effect ripsari! :D

    VastaaPoista
  8. Se vaikuttaa olevan melko monen lemppari, enkä yhtään ihmettele. :) Ainoa miinus tulee harjan kömpelyydestä, mutta muuten ihan ässä!

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>