maanantai 8. marraskuuta 2010

What's in Your Head, in Your Head...

Halloween-maskeista ensimmäisenä esittelyyn pääsee ainoana valoisaan aikaan kuvatuksi ehtinyt zombi. Meikkien kanssa oli todellakin tulla kiire - "asiakkaat" saapuivat meille yhden maissa iltapäivällä ja kemuissa olimme kuuden aikoihin. Perfektionismiin taipuvaisena minua tietenkin harmitti, etten ehtinyt tehdä meikeistä yksityiskohtaisempia tai hienompia, mutta onneksi maskeeratut sentään vaikuttivat tyytyväisiltä. :) Ainakin yhdestä meikistä yritän silti saada tehtyä uuden version, sen verran jäi vielä kaivelemaan...Mutta tämä zombi siis, tai tarkemmin ottaen koulutyttö-zombi (kuvittele kuvaan punainen kravatti ja punaisin rusetein kiinnitetyt saparot, hiukset laitettiin myöhemmin). Tämä on varmaan ainoita meikkejä, joissa voi valittaa siitä, että meikattavalla oli liian hyvä iho. :) Olisin halunnut tehdä kasvoihin vähän paiseita ja tekstuuria, mutta paremman puutteessa kuolleenkalpea iho ja turpiinsa saaneet/väsyneet silmät ynnä muut mustelmat saivat riittää. Ja yksi pikkuinen haava.

Haavaa lukuun ottamatta meikki oli itse asiassa melko yksinkertainen toteuttaa. Vamma on tehty yhdistämällä lateksia, vessapaperia ja tekoverta Petriluden tutorialin tapaan. Tekoverta ja nestemäistä lateksia saa ostettua pilailukaupoista tai netistä (Suomessa ainakin www.punanaamio.fi, ulkomaisia nettikauppoja löytynee pilvin pimein. Saa vinkata kommenttilaatikossa.).

Meikkipohjaan en käyttänyt ollenkaan meikkivoidetta, ettei ihosta tulisi liian virheetön, varsinkin kun se oli sitä jo entuudestaan. Levitin kasvoille L'oréalin Studio Secrets -pohjustajaa, jonka päälle tuputtelin meikkisienellä valkoista voidemaista luomiväriä (NYXin Jumbo Eyeshadow Pencil, sävy Milk) kevyesti sinne tänne. Pohjan oli tarkoitus jäädä vähän epätasaiseksi. Pilailukaupasta tähän tarkoitukseen ostettu merkitön valkoinen rasvaväri oli täysin susi, pigmenttiä oli suurin piirtein yhtä paljon kuin huulirasvassa. Onneksi tuo NYXin kynä pelasti pahimmasta pinteestä.

Silmiin levitin pohjustukseksi Grimasin punaista rasvaväriä. Jälkeenpäin katsottuna silmät olisivat voineet olla punaisemmatkin, niin olisivat näyttäneet kunnolla tulehtuneilta. Mustelmiin ja varjostuksiin käytin punertavan violettia, harmaanruskeaa ja mustaa luomiväriä Coastal Scentsin 56 Piece Blush & Eye Shadow -paletista (sävyt 43, 44 ja 56). Verisuonia piirsin ohuen eyeliner-siveltimen avulla Make Up Storen Mixing Mediumiin sekoitetulla Pure Luxen siniharmaalla Heather Mist -luomivärillä. Huulten rypyt on saatu aikaan sutimalla tummempaa luomiväriä pusuasentoon suipistettujen vaaleiden huulten päälle. :)

6 kommenttia:

  1. Hirvittävän kamalan hieno :D Olet taitava, ei voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
  2. Aivan järkyttävän hieno tuo haava, tekee ihan pahaa katsoa :D

    VastaaPoista
  3. Facebookista kuvia jo aiemmin katselleena täytyy sanoa, että tämä + J on ehkä mun lemppareita :) Noi tummat silmät/verisuonet on vaan niin cool!

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>