Loppuvuosi oli laiskan dynamiitin huushollissa erittäin ostospainotteista aikaa, ja olen päättänyt yrittää tehdä tiliä hankinnoistani tammikuun aikana. Täytettä peilikaappiin ja meikkipussiin löytyi Helsingistä, New Yorkista, lentokentän duty freestä ja hieman yllättäen myös Kajaanista joululoman perinteisellä alennusmyyntivierailulla. Nettikaupoissakin olen saattanut vierailla... Blogikirjoituksista on jo parisenkymmentä luonnosta, joten saattaa olla, että selonteko venyy hiukan helmikuunkin puolelle. Haluaisin nimittäin pitkästä aikaa julkaista myös vähän meikkikuvia.
Ajattelin, että olisi helpointa edetä kronologisessa järjestyksessä, mutta en muistanut ajatustani enää ottaessani valokuvia. Olen siis räpsinyt kuvia hyvin satunnaisesti, ja toistaiseksi saanut tallennettua vain osan ostoksistani. Mutta aloitan nyt sitten niistä.
Marraskuun lopun Helsingin vierailulla poikkesin Pro Luonnonkosmetiikka ry:n joulumyyjäisissä. Olin asettanut tavoitteekseni löytää uudet kasvo- ja silmänympärysvoiteet loppuneiden tilalle. Koska en yleensä jaksa perehtyä tuotteiden sisältöön kovin perusteellisesti, koen luonnonkosmetiikan itselleni "varmaksi" vaihtoehdoksi. En tietääkseni ole allerginen millekään (mitä nyt hasselpähkinät ja viikunat vähän kutittavat kurkkua), mutta olen huomannut, että ihoni reagoi ikävästi mineraaliöljyihin, joita useat ei-luomut voiteet tuntuvat olevan pullollaan.
Tällä kertaa päätin kokeilla saksalaista Laveraa, jonka kasvovoiteet olivat myyjäisissä hyvässä tarjouksessa. Merkki on ilmeisesti melko hiljattain lanseerannut uuden Faces-kasvotuotesarjan, minkä vuoksi vanhoissa pakkauksissa olevat voiteet haluttiin kaupata alta pois. Ja sehän sopi minulle.Kassiini päätyi herkälle iholle tarkoitettu kevyt kosteusvoide sekä yövoiteeksi ravitsevampi Protection Cream. Pidän voiteiden hygieenisistä tuubeista, joskin niiden ulkoasu on vähän tylsä. Uudistuneiden tuotteiden pakkaukset näyttävät nettisivujen perusteella jo paljon iloisemmilta ja houkuttelevammilta. Kokemukseni mukaan valtaosa luonnonkosmetiikan (kasvo)voiteista on pakattu joko pumppupulloihin tai tuubeihin, ja soisinkin käytännön leviävän myös "tavallisen" kosmetiikan pariin. Kaikilla vain ei ole kärsivällisyyttä spaateleihin. Ja säilyyhän voide muutenkin parempana, kun sitä ei turhaan altista valolle tai ilmalle.Pidin myös voiteiden koostumuksista. Kevyempi päivävoide (kuvassa vasemmalla) tuntuu ikään kuin hitusen vaahdotetulta ja se imeytyy nopeasti jättäen ihon pehmeäksi mutta suhteellisen mattapintaiseksi. Talveksi kaipaisin päivävoiteeltakin hiukan tuhdimpaa rakennetta, mutta ihoani tämä ei silti ole kiristänyt. Kuvassa keskellä olevan yövoiteen koostumus on rasvainen ja tahmea, hyvin paljon samankaltainen kuin vaaleanpunaisessa Bebanthenissa. Imeytymistä joutuu illalla odottelemaan jonkin aikaa, mutta aamulla iho on pehmeä. Molemmat voiteet tuntuvat myös rauhoittavan ihoani, joka punoittaa pakkasilla. Oikeanpuoleisin tippa kuvassa on silmänympärysgeeliä, jonka löysin Oliv'in valikoimasta.Uusi silmänympärysgeelini on ohutta ja todella riittoisaa. Voisin kuvitella tämän olevan loistava tuote heille, jotka tuskailevat voiteista turpoavan ihon kanssa. Itse voisin käyttää paksumpaakin, mutta hyvin tämä on asiansa ajanut. Imeytyy ainakin sukkelaan. :) Oliv'ia myy muun muassa Ecodeal.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti