tiistai 4. tammikuuta 2011

Punastus

Koska Urban Decayn Naked-palettia ei löytynyt (surku :'( ), Amerikan tuliaisista odotetuimmat, ehkä rakastetuimmat ja ehdottomasti tähän mennessä käytetyimmät ovat tässä. Ylhäältä alas, vasemmalta oikealle: Deep Throat, Exhibit A, Orgasm, Laguna ja Albatross.NARSin poskipunat, aurinkopuuteri ja highlighter ovat olleet salaisten päiväunieni kohteena siitä asti, kun kiinnostukseni meikkiaiheisia blogeja ja youtube-kanavia kohtaan kolmisen vuotta sitten heräsi. Pakko sanoa, että ovat todellakin ansainneet kaiken osakseen saamansa hypetyksen. Kaikki ovat koostumukseltaan samettisen pehmeitä, ja poskipunilla saa sekä huomaamatonta että dramaattista jälkeä.Laguna on lähes matta, vaalealle iholle juuri oikean värinen aurinkopuuteri: ruskea eikä yhtään oranssi. Ylemmässä kuvassa talvipäivän valo on vääristänyt väriä kummallisen harmaaksi, lähikuvassa se toistuu oikeampana. Kuvassa sillä on vieressään Deep Throat, maltillinen, lämmin pinkki, jolla saa poskille ihanan luonnollisen sävyn. Olin etukäteen kuullut, että kamalasta nimestään huolimatta DT olisi taivaisiin hehkutettua Orgasmia (joka ei tosin nimensä puolesta jää pekkaa pahemmaksi) yleispätevämpi ja sopisi hyvin lähes kaikille ihonsävyille. Oman kokemukseni puolesta minun on helppo yhtyä kommentteihin, DT on valloittava. Vaikka pigmenttiä löytyy, pelleposkien vaara on pieni.Takarivin Exhibit A oli villi kortti, jonka poimin mukaani viimeisten ostosten joukossa. Siitäkin olin kuullut ylisanoja eritoten youtubessa, eivätkä ne olleet aivan tuulesta temmattuja. Hurjasta ulkomuodostaan huolimatta kirkkaanpunaisella Exhibit A:lla saa aikaan juuri oikean näköiset pakkasenpuremat omenaposket, kun sitä vain kevyesti hipaisee siveltimellä.

Kulttipuna Orgasm (keskellä) on omista ennakkoluuloistani huolimatta todella kaunis kullanhohtoinen korallinen pinkki, joka tekee poskista luonnollisen hehkuvat. Jostain syystä ajattelin pitkään, ettei sävy varmastikaan olisi minulle oikea, pidin mielikuvissani sitä liian lämpimänä ja tunkkaisena. Heti tavattuamme livenä huomasin olleeni väärässä pahemman kerran. Olen käännytetty.

Etualan Albatross on korostustuotteena kerännyt ympärilleen samanlaisen uskonlahkon kuin Orgasm poskipunien puolella. Tämäkään ei ihmetytä, sillä Albatrossilla sutii poskipäilleen täydellisen kultaa hehkuvan kynttilänvalohohteen.Vielä vähän swatcheja. Vasemmalta oikealle Laguna, Albatross, Deep Throat, Orgasm sekä voimakaampi ja hennompi versio Exhibit A:sta.Laguna, Albatross ja Deep Throat lähikuvassa.Albatross, Deep Throat, Orgasm.Deep Throat, Orgasm, Exhibit A.Exhibit A.

Ostin omat NARSini Sephorasta, Suomessa näitä ei vielä toistaiseksi ole saatavilla. Netissä merkkiä myy ainakin HQhair.

Ja hei, P.S. Joululahja-arpajaisissa menestyneet Pinja ja RagDoll, laittaisitteko osoitteenne sähköpostitse, jotta saan paketit matkaan. :)

20 kommenttia:

  1. oi nuo näyttää kaikki ihanilta, harmi kun ei Suomesta saa

    VastaaPoista
  2. Ne ovat ihania :) mulla on Orgasm ja Angelika poskareista. Albatross hohtotuotteista jota saa kyllä aika varovasti laittaa :)

    VastaaPoista
  3. Olen himoinnut tuota Albatrossia jo kauan! Koostumus kiinnostaisi, näkyykö siinä selvästi shimmeriä vai onko se enemmän helmiäistä hohtava? Voisiko käyttää koko kasvoilla kevyesti vai onko liian kimaltava?

    Kun ei ole tosiaan ole päässyt livenä hypistelemään. En malta odottaa että pääsen helmikuussa Sephoraan :)

    VastaaPoista
  4. Ruu ja Charming Nails, niin ovatkin. :) Albatrossin kanssa saa tosiaan olla tavanomaista kevyempi käsi, sain parilla ensimmäisellä kerralla melkoiset kultaposket. :D

    Blush Overdone, ei ole shimmeriä, vaan tasaista hohtoa. Kun laittaa tarpeeksi kevyesti, näyttää että iho ikään kuin hehkuisi sisältäpäin. En ole toistaisesksi vielä törmännyt yhtä upeaan highlighteriin, suosittelen _todella_. Erittäin, erittäin kevyesti sudittuna voisi ehkä käyttää koko kasvoilla, lopputulos ei ainakaan ole mitenkään glitterinen. Ihanaa, että pääset Sephoraan, siellä riittääkin hypisteltävää. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkeistä. Olen itse todella "kalpea" ja yrittänyt etsiä sopivan ruskeaa sävyä korostukseksi. Tuo Laguna kuullostaa juuri oikealta sävyltä! Täytyy lähteä nettishoppailemaan kun ulkomaan reissuja ei ole tiedossa ;).

    VastaaPoista
  6. Varjostussävyä tarkoitit varmaan? Kehuin myös Inglotin raidallista AMC-aurinkopuuteria samoilla ylisanoilla viime kesänä, kannattaa tsekata myös ne, jos on mahdollista. Itselleni sopi ainakin sävy 79. Kaikkein paras varjostusväri tähän asti kokeilemistani on kuitenkin ollut NYXin poskipuna sävyssä Taupe, sellainen harmaanruskea. Se ei sovi aurinkopuuteritarkoitukseen, mutta on varjostuksiin ihan ässä. NYXiä myyvät muun muassa Cherry Culture ja Nonpareil Boutique (linkit tuossa sivupalkissa).

    VastaaPoista
  7. Heh juu varjostus, vähän on nää sanastot hakusessa ;). Kiitoksia vinkeistä!

    VastaaPoista
  8. Ihanan sävyisiä kaikki. :) Deep Throat ja Orgasm näyttävät parhaimmilta, ainakin kuvien perusteella.

    VastaaPoista
  9. Kukkuluuruu ja hyvää uutta vuotta!
    HQhair myy Narsia, tässä suora linkki:
    http://www.hqhair.com/make-up/nars

    VastaaPoista
  10. HQhair.comista saa NARSia, nopea ja luotettava brittikauppa, voin suositella. Viimeisin ostos NARSin poskipunista on Holiday lookin ihanainen Sex Appeal. Plussaa SA saa erityisesti mattaisuudesta, kun esimerkiksi Orgasm on aivan liian hohtava mun makuun. Puna tuli Hqhairista parissa päivässä. :)

    VastaaPoista
  11. Rairuu, Albatross on oma suosikkini, poskipunia en osaa laittaa järjestykseen, kun ovat kaikki niin kauniita.

    Lucy ja Anonyymi, kiitos avusta! Olen tilannut HQhairista itsekin joskus (linkki on myös tuolla sivupalkissa), mutta silloin NARSia ei vielä ollut valikoimissa tai sitten en vain huomannut... Mutta hyvä että nyt saa, nuo tekstissä linkkaamani kaupat vaikuttavat vähän hämärämmiltä tapauksilta. Ja Briteistä on aina kiva tilata. ;)

    VastaaPoista
  12. Paitsi että nyt kun katsoin niin HQhairissa näyttää tällä hetkellä olevan lähes kaikki NARSin punat AWAITING STOCK. Toinen mistä saa kohtuullisilla postareilla tilattua Suomeen on jenkkiläinen Kissandmakeupny.com.

    http://www.kissandmakeupny.com/nars.html

    VastaaPoista
  13. Oi, Exhibit A pitää kyllä vielä saada <3

    VastaaPoista
  14. Ihania ja hyödyllisiä swatchejä! Tosin postauksesi ei yhtään auta hillitsemään nettikauppahinkuani. Ihan vähän aikaa sitten mennä paukautin ja pistin sellaiset määrät kosmetiikka tilaukseen, ettei mitään rajaa.. Muutama Narsin poskipunakin meinasi eksyä ostoskoriini, mutta sain (onneksi) juuri ja juuri hillittyä itseni. Nyt tekisi taas mieli mennä laittamaan uusi tilaus, joka sisältäisi ainakin pari poskipunaa ja ja ja... :P

    VastaaPoista
  15. Sehän se näiden blogien huono puoli on, että liiallisella lukemisella on usein pankkitiliä köyhdyttävä vaikutus. :D Itsekin tuli loppuvuodesta ostettua niin paljon yhtä sun toista, että on pakko pitää vähän taukoa...

    VastaaPoista
  16. Hei!

    Jos tilaa tuolta kiss and makeupista ,niin onko siinä joku tulliraja? Itse en kyllä löytänyt narsia hqhairista:(

    VastaaPoista
  17. HQhairilla on ollut jotain ihmeellisiä ongelmia nyt alkuvuodesta, saa nähdä täyttyvätkö varastot vielä joskus...

    Kiss and Makeup näyttäisi olevan New Yorkista, joten samat tullirajat pätevät kuin muualtakin EU:n tullialueen ulkopuolelta tilatessa. Lisää tietoa tullin nettisivuilta (www.tulli.fi), mutta käytännössä kannattaa pitää ostokset postikuluineen alle 43 eurossa, niin ei joudu maksamaan ylimääräistä tai hakemaan pakettiaan tullista.

    VastaaPoista
  18. Jaaha. Jatkan lukemista kun oon hakenut tiskirätin ja pyyhkinyt kuolan näppäimistöltä.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>