perjantai 14. tammikuuta 2011

Meikkitoive: Vuosikymmenet, 1930-luku

Vuosikymmenmeikkisarja saa vihdoin jatkoa, hurraa! Inspiraationa jälleen yksi elokuvahistorian ikoneista, upea Marlene Dietrich. Meikki on oikeastaan melko yksinkertainen, mutta joitakin aikakaudelle olennaisia piirteitä siitä löytyy. Meikkipohja oli 1930-luvulla vielä hyvin peittävä ja mattapintainen, johtuen toisaalta siitä, ettei meikkivoiteissa ollut kamalasti vaihtoehtoja sekä toisaalta ainakin näyttelijöillä myös elokuvakameroiden asettamista vaatimuksista. Omat kasvoni meikkasin Revlonin PhotoReadyllä (003, Shell), peiteaineena Diorskin Nude (001, Ivory) ja puuterina MACin Mineralize Skinfinish Natural (Light).
Kasvojen uudelleenmuotoilu varjostusten avulla on hyödyksi, jos omat piirteet eivät ole yhtä veistokselliset kuin elokuvatähdellä. Itse olisin voinut näköjään sutia varjostusväriä (NYXin poskipuna Taupe) reilummallakin kädellä, se ei juuri erotu valokuvasta, vaikka näytti livenä jo aika hurjalta. No, pyöreät kasvot ovat pyöreät kasvot, vaikka kuinka yrittäisi feikata. :D Poskipunana käytin hitusen Coastal Scentsin 56 Piece Blush & Eye Shadow -paletin neutraaleinta sävyä.

Silmiinpistävintä tässä meikissä ovat ohuet, hyvin kaarevat kulmakarvat ja punaiset huulet. Tietenkin mustavalkokuvissa huulet ovat voineet olla minkä väriset tahansa, mutta tässä tapauksessa otin omia vapauksia ja oletin niiden olleen punaiset. Huulet olisivat kaivanneet myös kiiltoa - mustavalkoisessa kuvassa ne näyttävät mattapintaisina melko latteilta. No, ensi kerralla sitten.Silmämeikki on vaalea ja hillitty, pääpaino tässäkin on varjostuksissa. Liikkuvalla luomella on vaaleaa, hohtavaa väriä, ja luomivaossa harmaanruskeaa (Coastal Scentsin 56 -paletti ja Manlyn 120 -paletti). Silmää olisi ollut tarkoitus muokata varjostuksella raskaaksi ja uneliaan näköiseksi, mutta en omasta mielestäni ihan onnistunut. Väänsin tuota varjostusta ihan hillittömän kauan, mutta lopulta piti vain päättää sen olevan valmis, vaikka tulos ei täydellisesti miellyttänytkään.

Meikkiin kuuluvat myös ohut musta rajaus yläripsien tyvessä ja hennot irtoripset (Red Cherry numero 601). Kulmakarvat piirsin ensin kynällä ja täytin sitten puuterimaisella luomivärillä (nekin kysyivät aikaa ja kärsivällisyyttä, pitäisi harjoitella enemmän :/). Kulmia on myös vähän retusoitu Photoshopissa, sillä minulla ei meikkaushetkellä ollut tarvittavia välineitä omien kulmakarvojeni peittämiseen.Huulimeikin muoto oli 1930-luvulla yleensä melko kaareva, ja ylähuulta levennettiin jonkin verran sivuille. Parhaiten tällainen muoto toteutuu huulissa, jotka ovat suun leveyteen nähden ohuemmat kuin omani (tajusiko tästä, mitä tarkoitan?), itselläni tila meinasi loppua kesken. Kaikenlaiset meikit ovat tietenkin muokattavissa erilaisiin kasvonpiirteisiin sopiviksi.

Huulten muotoa voi vielä skarpata piirtämällä huuten ympärille ohuen rajan vaalealla kynällä. Jätin rajan tarkoituksella vähän näkyvämmäksi, mutta sen voi tietenkin halutessaan häivyttää paremmin. Huulipunana MACin Ruby Woo (uusi rakkaus, josta enemmän juttua ylihuomenna) terästettynä tummanruskealla rajauskynällä suupielissä.Tässä vielä vertailussa värillinen ja väritön meikki. Yritin sellaista kohtalokasta Dietrich-ilmettä, mutta sekään ei nyt mennyt ihan putkeen...

Jos missasit sarjan ensimmäisen osan, se löytyy täältä.

8 kommenttia:

  1. Sä olet kyllä niin kaunis! Uskomaton iho, kauniit huulet ja silmän muoto on upea. Nyt pitää olla kyllä vähän kade x)

    Niin ja tää 30-luvun meikki on perfect! Upea huulipunan sävy!

    VastaaPoista
  2. ihan onnistunut meikkaus tuo on, aikakauden kulmakarvat on mielestäni ihan kammottavat, mutta ne oli muotia, onneksi ei enää :D

    VastaaPoista
  3. Kaunista jälkeä jälleen! Tuossa puolikkaassa mustavalkoisessa kuvassa huulet näyttävät oikein hyppäävän kuvasta. =)

    Kiitos muuten paketista! Käsirasvaa olen jo kokeillut ja se on aivan ihanan tuoksuinen. =))

    VastaaPoista
  4. Nonnu, kiitän (ylitsevuotavista) kehuista. Mutta tuskin sinun kovin kateellinen tarvitsee olla, olet itsekin hyvin viehättävä. :)

    Ruu, kiitos, hyvä etten mennyt ihan metsään. Nuo kulmakarvat ovat tosiaan aika rajut; näyttävät Marlenella paljon coolimmilta kuin minulla.

    RagDoll, kiva että paketti löysi perille. Mulla on itselläni eri versio samasta käsivoiteesta, ja tuoksu on siinäkin aika mainio. Ei ehkä ihan paras talvikäsien kosteuttaja, mutta ihan ok joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  5. Sun huulet on uskomattoman kauniit. Olisin tuollaisista ikionnellinen. Omat huuleni ovat superkapeat ja vaaleat, etenkin ylähuuleni jota ei ylhäältäpäin otetuissa valokuvissa meinaa edes huomata.

    Tuollaiset huulet kuin sinun näyttävä hyvältä meikkasi ne millä sävyllä tahansa tai on meikkaamatta. Itse joudun karttamaan kaikki tummat sävyt kaukaa, koska ne kaventavat liruhuuliani entisestään. Tasan ei mee onnenlahjat :D

    - Scarlett/ www.cherrycupcake.tk

    VastaaPoista
  6. Kiitos. :) Monesti niitä omia hyviä puoliaan ei vain osaa arvostaa tarpeeksi. Pidän huulieni muodosta, mutta haluaisin, että ne olisivat vaaleammat. Voimakkaan silmämeikin kanssa tummanpunaiset huuleni ovat "luonnontilassaan" (mielestäni) liian dominoivat ja yritän aina kehitellä uusia keinoja niiden vaalentamiseksi. Tummat huulipunat sopivat huulteni luonnollisen värin vuoksi itselleni vaaleita paremmin, mutta niitä käyttäessä pitäisi malttaa vähän jarrutella silmämeikin kanssa. :)

    VastaaPoista
  7. Villiä, miten överit noi kulmat ovat, mutta jostakin syystä ihan uskomattoman upeat.:D Sopisit hyvin dramaattiseksi neljäkymmenluvun kaunottareksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Se otettakoon tavoitteeksi. ;)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>