maanantai 21. marraskuuta 2011

Myöhästynyt nukke

Kurpitsajuhla oli ja meni, mutta naamiaismeikeistä yksi on vielä näyttämättä. Nimittäin se, jossa itse vietin Halloweenia tyylikkäästi viikon myöhässä. Ystäväni oli käymässä täällä pyhäinpäiväviikonloppuna ja päätimme metsästää kaupungilta teemabileet, joihin pukeutua. Juhlat löytyivät, mutta niiden sijasta illan tapahtumat veivät meidät kebabkioskille ja sporttibaariin. Hienoissa vetimissä kuitenkin.Omaan nukkemeikkiini napsin inspiraatiota monelta taholta. Idean sain Ican upeasta maskeerauskisameikistä, jota oma versioni pitkälti seurailee. Lisää vinkkejä poimin Petriluden huikeasta nukkemaskista ja itselleni uuden, hengästyttävän blogituttavuuden, Rose Shockin Rosetten meikeistä. Ottamani kuvat eivät ole erityisen hienoja, hämärä eteisen valaistus oli parasta mitä tuohon aikaan illasta löytyi. Idea toki käy ilmi näistäkin.

Kasvoilla oli paljon meikkiä, yritin saada ihon näyttämään mahdollisimman keinotekoiselta ja muoviselta. Meikkivoiteen, peiteaineen ja puuterin lisäksi käytin mattaruskeaa aurinkopuuteria (e.l.f. Matte Bronzer) varjostuksiin ja reilusti MACin Mineralize Skinfinishia (Semi Precious Pearl) tuomaan kiiltoa. Poskipunana on Fyrinnaen pinkki Charm.Silmämeikkikuva on epätarkka ja otettu keinovalossa, mutta ainakin glitter kimaltaa siinä hienosti. :) Koko liikkuvalla luomella on NYXin kullanväristä hologrammiglitteriä (Glitter Mania, sävy Warm Gold) kiinnitettynä Fyrinnaen Pixie Epoxylla. Vaalea mattaluomiväri silmän ympärillä on Inglotilta (351), kuten myös "luomivaossa" käyttämäni musta ja mattaruskea (63, 329). Fyrinnaelta mukana on violettia Parental Advisorya ja kultaista Griffonrideria (kulmaluulla), pinkki sävy on Pure Luxen Ouch!. Molemmat irtoripset ovat Red Cherrylta: yläripsissä pari #47, alapuolella varta vasten alaripsiksi tarkoitettu pari #33.Silmämeikkikuva on otettu ennen piilolinssejä, jotka tekivät meikistä nukkemaisemman ja myös vähän pelottavan. En ollut koskaan aikaisemmin käyttänyt piilareita, mutta ilmeisesti olen niin tottunut sorkkimaan silmiäni, ettei niiden käyttö ollut ollenkaan hankalaa. Glitteriä ei suositella piilolinssien kaveriksi, sillä linssin ja silmän väliin päästessään glitterhippuset voivat aiheuttaa pahaa ärsytystä. Omat silmäni eivät onneksi ärtyneet juurikaan, edes ripset eivät tökkineet. :)

* * *

Halloween's old news but I still haven't shown you my actual costume. Or makeup, rather. I dressed up as a doll, my friend was a dead Amy Winehouse. We actually missed the party we were supposed to go, but had a very fun night having a couple of pints in a sports bar and eating gyros. I apologise for the dark and somewhat blurry pictures.

15 kommenttia:

  1. Upea! Taas ihailen noita sun varjostuksia. ;)

    VastaaPoista
  2. oo, mie tykkään kovasti! oot saanut upeasti kontrastia kasvojen korkeimpiin ja syviin kohtiin, mahtavuutta! :) muutenkin oikein hyvältä näyttää.. :)

    VastaaPoista
  3. Onpas hieno!! Tykkään erityisesti siitä, miten olet saanut kasvoihin tuohon leukaosaan noin paljon kolmiuloitteisuutta! :)

    VastaaPoista
  4. Oi, on kyllä tosi hieno!! :) Ja vähän pelottavakin. Upeat varjostukset ja muutenki tosi onnistunu ^^

    VastaaPoista
  5. Mä laitan aina piilarit ennen meikkiä jolloin sinne väliin ei pitäis päästä mitään =) Käytän aina joko piilareita tai laseja, joten kun meikkaa piilarit päässä niin näkee paremmin mitä tekee =D

    Mari

    VastaaPoista
  6. Minna, kiitos! Noiden poskivarjojen kanssa väkersinkin aika kauan, kun en millään meinannut olla tyytyväinen. Onnistuivat silti ihan mukavasti.

    Ica, ihana kuulla että tykkäät! Se sinun nukkemeikkisi oli aivan mahtava, todella ansaittu palkintosija. :)

    Jonna, kiitti! Tuleepa hyvä mieli tällaisesta palautteesta. :)

    Anu, oli tarkoituskin olla vähän pelottava. :) Kiitos kehuista.

    Mari, minä taas tottumattomana random-piilareiden käyttäjänä näen huomattavasti paremmin ilman. Varsinkin, kun nuo ovat tuollaiset mustat. :D Yritin toki katsoa mahdollisimman tarkkaan, ettei silmässä ollut mitään muuta ylimääräistä.

    VastaaPoista
  7. Pelottavan upea! :)

    http://dashantilife.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Mohn & Dashanti, älkää peljätkö, ei se ole oikea. :D Kiitos molemmille!

    VastaaPoista
  9. Aivan uskomaton! On upeaa nähdä, miten saat tehtyä kerta toisensa jälkeen niin tarkkaa ja siistiä jälkeä. Mikään ei koskaan näytä suttuiselta, vaikka pakkelia olisikin nassussa extra määrä. =)

    VastaaPoista
  10. Voi kiitos! Olen aika pedantti meikkieni suhteen, ja monessa muussakin asiassa. Saatan hinkata jotain yksittäistä juttua kauankin, jos se ei heti näytä tarpeeksi hyvältä. Ihan hyvä että se välittyy kuvistakin. :)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana! Sää sitten osaat kaikkee hienoo! =)

    t:milipili

    VastaaPoista
  12. Sinulla on tosi hyvä mielikuvitus,juuri tälläisiä meikkejä on kiva katsoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaisia on myös kiva tehdä, silloin kun on aikaa. :)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>