torstai 3. marraskuuta 2011

Näin kaikki alkoi

Löysin viime kuun arkistosta yhden julkaisemattoman silmämeikin. Käytin tällaisia sävyjä todella paljon viitisen vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa tajusin värillisten luomivärien olemassaolon. Värillisillä tarkoitan tässä tapauksessa muita kuin ruskean ja harmaan sävyjä, joilla olin meikannut siihen asti. Meikki-innostukseni voi oikeastaan laskea alkaneeksi vuoden 2006 syksyllä, kun ulkomaanopintomatkalla päädyin ystäväni kanssa MACin tiskin ääreen Rotterdamissa. Ystäväni oli tullut ostamaan aurinkopuuteria, mutta minä liimaannuin luomivärien eteen. En ollut osannut kuvitellakaan, mitä kaikkia ihania sävyjä on olemassa. :)Vaikka en koskaan hullaantunut MACin luomiväreistä siinä määrin kuin täällä internetin ihmemaassa on tapana, yksi tuolta reissulta mukaan tarttuneista sävyistä on kestosuosikkejani. Marjanpunainen Cranberry korostaa kauniisti silmieni väriä ja sopii mielestäni ihanasti sekä arki- että juhlameikkiin. Tässä meikissä olen käyttänyt Cranberrya silmän ulkonurkassa ja luomivaossa yhdistäen sen Coastal Scentsin paletista löytyneeseen kauniiseen murrettuun vaaleanpunaiseen. Yläripsirajassa on musta nestemäinen rajaus, alaluomella hitunen tummanruskeaa. Sisäluomen olen rajannut vaalealla, ihonvärisellä kajalilla.

Muistatko vielä ensimmäisen luomiväri-ihastuksesi?

* * *

An unpublished eye makeup from last month. I used to wear these colours a lot when I first "discovered" eye shadows. MAC's Cranberry is still a favourite, this time I paired it with a muted pink I found from a Coastal Scents palette.

9 kommenttia:

  1. On kyllä kauniin sävyinen. =) Aika rohkea valinta, verrattuna omaan lemppariini, mutta sopii sinulle kauniisti.
    Oma ihastukseni oli MUS cybershadow gold, jota käytin monen monta nappia ja sitä käytän edelleen lähes päivittäin. ;)

    VastaaPoista
  2. Nätti väri ja sopii sulle niin loistavasti. :)

    Mun "true love" -rakkaus oli Make Up Storen luomiväreihin. :) Rakastinhan minä ennestäänkin luomivärejä, mutta kirosin niiden huonoa pigmenttisyyttä. Kun tapasin Make Up Storen Helsingin Sokoksella, niin se oli siinä. :D En muista mitä kaikkea ostin jo ekalla ostoskerralla. :D

    VastaaPoista
  3. Make Up Storen Microshadow East oli mun ihastus. Se oli silloin kirkas, matta fuksia/punainen. Riippuu ihan siitä, miten paljon sitä laittoi. Nykyään tainnut East- nimi siirtyä johonkin toiseen sävyyn. Edelleen on mokoma olemassa, ja ostettu on vielä silloin kun oli markat käytössä. Monet kerrat sitä tehtiin kunnon sotamaalaus Eastilla ja lähdettiin goottipippaloihin Tampereelle. Oih, those were the days. :)

    VastaaPoista
  4. Elelin itsekin varmaan vuotta 2005-2006, kun goottityylistä innostuneena innostuin punaisista luomiväreistä. Tätini esitteli Make Up Storen, kun en silloin ollut siitä koskaan kuullutkaan. Mukaan tarttui kirkkaanpunainen _poskipuna_, jota käytin sitten luomivärinä :D

    Muutama vuosi sitten en enää ollut so-into-gothic ja tuo puna jäi sitten kaappiin pölyttymään. Ajattelin ottaa sen vähän myöhemmin sitten poskipunakäyttöön, vaan se tippui sitten käyttöönotettaessa lattialle ja meni tuhannen päreiksi :P

    Olisi kyllä kiva ostaa sama tuote uudestaan, mutten kyllä löytänyt MUSin sivuilta samanväristä tuotetta. Tai no, Frozen Daiquiri näyttäisi olevan samaa sävyä, mutta omistamani oli matta/satiini-finishillä. FD taitaa olla vähemmän matta?

    VastaaPoista
  5. RagDoll, omiakin suosikkejani ovat aina olleet kullan (ja ruskean) sävyt, ne sopivat hyvin silmieni väriin. Jännä muuten, kuinka kaikilla vastanneilla ensimmäiset mieleen painuneet luomivärit ovat olleet Make Up Storelta. Itse en ole koskaan asunut MUS:in lähellä, joten ostokset ovat rajoittuneet harvoihin Helsingin reissuihin. Eikä MUS:n luomivärejäkään ole omassa laatikossani kuin neljä.

    Minna, minäkin tykkään Make Up Storen luomiväreistä, varsinkin cybershadowt ovat kivoja. Microshadow-nappien laatu vaihtelee mielestäni aika paljon. Tosin kovin monesta väristä minulla ei ole kokemusta (olisinkohan omistanut niitä yhteensä kolme tai neljä). Tämän Cranberryn lisäksi ensimmäisiä "värikkäitä" värejä, joita omistin, olivat MUS:n Babydoll ja Lime (cybershadow).

    Milla, eikös East ole tätä nykyä poskipuna? Vai muistanko ihan väärin? Tiedän kyllä täsmälleen, mistä sävystä puhut. :)

    Rva Melli, Frozen Daiquiri on melko hohtava, mutta tositositosi ihana sävy! Ostin sen ihan vasta, olisiko ollut elokuussa. Olisiko tuo yllä mainittu East se etsimäsi punainen poskipuna? Kirkkaanpunaiselta se on ainakin kaupassa näyttänyt.

    VastaaPoista
  6. Olenkin lukenu monien sanovan noin. Mulla on niin, että kaikki Microshadowt on hyviä, mutta yksi Cybershadow on huonompi. Se on sellainen jauhoinen. Eyedustit on kaikki aivan ihania! :)

    VastaaPoista
  7. Mullakin on yksi eyedust, ja se on kyllä ihana! Niitä tulisi varmaan osteltua enemmänkin, ellen olisi jo haalinut niin paljon irtoluomivärejä.

    VastaaPoista
  8. Hihi, muistan muuten tuon cranberryn! Ja taisipa mullakin kyseiseltä tiskiltä tarttua joku naamaväri mukaan, ja hurja pakkelikerros MAC-myyjättären sutimana.

    VastaaPoista
  9. Ohoh, unohdin vastata, anteeksi rakas. :) Sillä myyjättärellä taisi olla itselläänkin melkoinen kerros pakkelia, jos muistan oikein. Ei tainnut olla kaikkein luonnollisimman lookin ystävä. Mutta siis, thanks to you, tässä sitä nyt ollaan. :D

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>