lauantai 21. tammikuuta 2012

Pinkit yllättäjät

Pari viikkoa sitten uutta kuivasampoota kaupasta hakiessani päätin rohkaistua ja antaa mahdollisuuden sähäkän pinkkeihin pakkauksiin puetulle Proffsille. En ollut aikaisemmin pitänyt tätä merkkiä kovinkaan lupaavana, mutta luettuani Sannin postauksen kuivasampoiden eroista ja samankaltaisuuksista, ajattelin uskaltaa kokeilla. Kokeiluun usuttivat myös Åhlénsin alet, yksi purkki maksoi tarjouksessa vain 29 kruunua (n. 3,25 euroa).

No, Proffsin kuivis on kerrassaan mainio eikä pettänyt odotuksiani. Koska en ole vielä bongannut täältä Klippoteketia (kummallista, eikö?), tämä saa alkaa toimittaa suosikkini virkaa. Eikä mikään huono vaihtoehto olekaan, tekee hiuksista raikkaan tuntuiset ja antaa hyvin volyymia sekä rakennetta.

Kokonaiseksi postaukseksi tästä toteamuksesta ei ehkä vielä olisi, mutta lisätään soppaan vielä merkin hiuspuuteri. Tuskailin tukkasuosikkijutussani lempparini Osis+ Dust Itin suolaista hintaa, johon kyllästyneenä päädyin kokeilemaan Proffsia (maksoi muuten saman verran kuin tuo ale-hintainen kuivasampoo). Vanha ja uusi hiuspuuteri käyttäytyvät päässäni oikeastaan täysin identtisesti. Vaikka Proffsin ainesosaluettelo on merkittävästi lyhyempi, se näyttää hoitavan hommansa aivan yhtä hyvin. Viimeistään Suomeen palattuani aioin kokeilla myös Martinan suosittelemaa Four Reasonsin tukkapölyä ja Biozellin vastaavaa, mutta ainakin tässä pinkissä purkissa Osis+ kohtasi vertaisensa. :)

Muotovaahto (kuten nämä kaksi muutakin) vilahti blogissa jo matkalaukkua pakatessa, ostin sen tarkoituksella reissukaveriksi enkä ehtinyt vielä testaamaan ennen lähtöä. Ahdistavimpia asioita maailmassa on päätyä tuntemattomaan paikkaan ilman matkalaukkuja, jos käsimatkatavaroistakin ovat unohtuneet ihon- ja hiustenhoitoaineet. Yöpaidasta nyt puhumattakaan. :)

Oletko kokeillut Proffsin hiustuotteita? Suosikkeja?

* * *

Excellent hair styling products from an extremely affordable but slightly more unknown brand. I really love their dry shampoo and hair powder, they're as good as - if not even better than my previous go to stuff from higher end brands.

10 kommenttia:

  1. Oi, pitää kokeilla noita!

    Sulle on haaste mun blogissa :)

    http://meikkistudio.blogspot.com/2012/01/viisi-unelmaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Palaan haasteeseen paremmalla ajalla.

      Poista
  2. Mä tykkään kanssa tosta Proffsin kuivashampoosta, oon joskus siitä blogissakin kirjoittanut (aikoja sitten tosin). Pitkään aikaan en ole ostanut kun on ollut hinku kokeilla uusia markkinoille tulleita tuttavuuksia, mutta seuraavaksi voisi taas ostaa tuon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä yllättävän hyvä! Oikeastaan tuo pakkaus on ollut minulle ainoa turn off, tuotteet eivät näytä kovin laadukkailta. Mutta onneksi sisältö toimii. :)

      Poista
  3. Lakkaa olen ostanut silloin tällöin, aika jämäkkää tavaraa, mutta löysin viime kesänä Proffsin Shine sprayn ja olen tuhonnut niitä varmaan 4 sen jälkeen :) Mä tykkään valtavasti, se puteli maksaa pari hassua euroa ja tulee ihan mieletön kiilto, ihan kuin olis juuri värjännyt tukan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta, pitää ottaa kokeiluun asap. :)

      Poista
  4. Kuivashampoota olen kokeillut, oikein perushyvä kuivis!

    Olet näköjään saanut jo tämän haasteen ylemmässä Glossin kommentissa, mutta minäkin haastoin siut mukaan :)
    http://komerossa.blogspot.com/2012/01/5-dreams-challenge.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän haasteesta, minusta niitä on aina mukava saada. :)

      Poista
  5. Four Reasonsin edullisempi tukkapöly ei mulla toimi yhtä kivasti kun Osiksen Dust It, täytyypä tutustua Proffsin vastaavaan jos sitä löytyisi Heavensingista. Oma hiuslaatuni on mallia prinsessa kultakutri, hyvin hentoa ja pörröttyvää. Taikapöly tukassa on ollut nykyisten lyhyempien kutrieni pelastus.

    VastaaPoista
  6. Käy tsekkaamassa Seppälät, voisin veikata että löytyykin. Dust it on kyllä niin mainio, että sille on hankala löytää haastajaa... :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>