maanantai 27. helmikuuta 2012

... ja myrkkyä suuhun

DuWopin vuonna 1999 lanseeraama Lip Venom on tunnetuimpia markkinoilla olevia huulia pullistavia tuotteita, merkin nettisivujen mukaan jopa aivan ihka ensimmäinen. Huulikiiltomuodossa tuleva plumper sisältää eteerisiä öljyjä, jotka ärsyttävät ihoa ja kiihdyttävät verenkiertoa saaden siten huulet turpoamaan hieman. Luonnollisesti tämä myös lisää huulten punaisuutta. Mainospuheissa Lip Venomin kerrotaan sisältävän kanelista, inkivääristä sekä "wintergreenista" eli ikivihreistä kasveista saatavia öljyjä, mutta ainesosaluettelosta näitä ei löydy. Sen sijaan tuotteessa on jojobaöljyä, avokadoöljyä ja auringonkukkaöljyä, jotka kosteuttavat ja antavat kiiltoa.Sain joulukuun GlossyBoxissa kolmen erilaisen Lip Venomin näytepakkauksen, jota testasin pikaisesti jo tuoreeltaan. En oikein syttynyt tuotteelle, mutta päätin tutkimusmielessä kokeilla sitä vielä uudemman kerran. Pakkauksessa oli kolme pienen pientä (1,5 ml) huulikiiltoa: yksi originaaliversio ja kaksi kimalteella höystettyä Lip Venom Flashia (ylin kuva).Tässä kaikki kolme swatchattuina iholle. Kiilloissa ei ole sävyyeroja, kaikki ovat käytännössä värittömiä, eikä kimallekaan juuri erotu. Itse asiassa en enää edes osaa sanoa, missä järjestyksessä swatchit ovat, mutta kuten kuvasta näkee, sillä ei oikeastaan ole väliä. :) Koostumus on ohutta ja tahmaamatonta, mutta erittäin kiiltävää. Tuntuu paljolti samalta kuin levittäisi huulilleen öljyä.Lip Venomin aiheuttama kihelmöinti on erittäin voimakasta, joidenkin makuun jopa epämiellyttävää. Itseäni se ei häirinnyt, mutta ei suuremmin innostanutkaan. Ylimmässä kuvassa huuleni ovat "luonnontilassa", tosin niillä on aavistus meikkivoidetta. Keskimmäisessä kuvassa huulilla on Lip Venomia (sitä kimmeltämätöntä versiota), alimmassa kuvassa kiilto on saanut vaikuttaa kymmenisen minuuttia, minkä jälkeen enin öljy on pyyhitty pois. En huomannut huulteni ulkonäössä suurta muutosta, luulen, että tuotteen vaikutus on enemmän psyykkinen. :D Kosteutetuilta ja pehmeiltä huulet kyllä tuntuivat, mutta ei tämä myrkky ehkä aivan kaiken hehkutuksen arvoista ole.

Oletko kokeillut Lip Venomia tai muita huulia pullistavia tuotteita? Toimiko?

* * *

DuWop's Lip Venom is the most hyped lip plumping product on the market. It contains essential oils that irritate the skin and increase blood flow causing the lips appear fuller. Or not. I felt the irritation but didn't see much of a difference in the appearance of my lips. The consistency of the gloss didn't appeal to me either, it is basically only oil, not sticky at all.

16 kommenttia:

  1. Mulla on tästä tuo väritön versio, tykkään itse hauskasta nipistelevästä tunteesta, vaikka en kyllä usko että tämä mitään tekee minunkaan huulillani :) Jäänyt kuitenkin tosi vähälle käytölle, ei mulla ole oikein menekkiä värittömille huulikiilloille :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, ei minullakaan värittömiä kiiltoja tule käytettyä. Sitä paitsi, tykkään enemmän tahmaisemmista koostumuksista, ne pysyvät huulilla paremmin.

      Poista
  2. Ainoa mitä olen kokeillut, on tuo Too Face:n huulten pullistava huulikiilto. Se oli yhtä painajainen, tulos oli pullistuneet huulet, juu.. ja muita oireitakin oli!! Ihan kuin oli saanut pahan allergiareaktion jostakin ruuasta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä tämäkin tosiaan vähän tuntuu. Kuin olisi syönyt valtavasti tuoretta ananasta tai kiiviä.

      Poista
  3. No mut sullahan on törkeen hyvännäköset huulet jo valmiiks! Eihän noi mitään pullistusta edes tartte!

    Itse tosiaan kokeilin tätä vuosia sitten, enkä pysty pitämään tätä tai vastaavia kovin pitkää aikaa huulillani, koska mulla turpoo ja punottaa helposti myös huulten ympärykset ja näytän törkeeltä. Ja mulla kyllä huulet näistä tuotteista turpoo, mutta itse huulten turvotus kyllä laskee nopeasti. Olen käyttänyt myös toisen merkin (en saa nyt päähäni nimeä) huultenturvotus"naamiota", jonka annetaan vaikuttaa kymmenisen minuuttia ja pyyhitään pois. Sopi mulle paremmin, mutta turvotus ei huulilla kovin kauan kestänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään varsinaisesti koe tätä tuotetta tarvitsevani, mutta testasinpa nyt kun kerran sellaisen sain. :) Todennäköisesti tämä pakkaus jää vain koristeeksi meikkilaatikkoon, kiilloilla taidan heittää vesilintua.

      Poista
  4. Mua alkoi naurattaa kun blogilistallani eräs toinen bloggaaja oli otsikoinut postauksensa "pastillia poskeen" ja sun postaus oli melkein heti jälkeen "..ja myrkkyä suuhun" :D

    Olen nähnyt näitä Venom-huulimeikkejä, mutta en ole koskaan kokeillut. Mua ei joteska nappaa tuotteet jotka aiheuttaa kihelmöintiä. Mulla on ollut yks huulia turvottava (yeah right!) huulikiilto joka oli ainoastaan ärsyttävä kihelmöintinsä takia ja se jäi käyttämättä. Sen takia mulla on ehkä vähän nega asenne näitä kohtaan :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha. :D Taitaa olla tuo yllä kommentoinut naishenkilö tämä "eräs toinen". :) Hauska yhteensattuma. Otsikoin tämän tekstin vähän kuin jatkeeksi edelliselle, molemmat kun olivat tällaisia testipostauksia.

      Pysy kaukana näistä, jos kihelmöinti ei nappaa. Muuta vaikutusta kun ei juuri ole.

      Poista
  5. En ole ennen noista Venomeista kuullutkaan :o Mutta tosiaan vaikuttaa vähäsen "humpuukille", veikkaan myös, että tuote nojaa aika vahvasti psyykkiseen puoleen. Ainakin ne tuotteet, joilla olen joskus yrittänyt huuliani pullistella, ovat lähinnä vain kihelmöineet, mutta varsinaista eroa ei oikeastaan ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, että jotkut ajattelevat näiden toimivan juuri siksi, kun kihelmöinti tuntuu niin voimakkaana. Kapeissa huulissa jotain eroa saattaa ehkä näkyäkin, mutta itse en kyllä huomannut.

      Poista
  6. Eihän nää mitenkään pullista/suurenna huulia, mutta ite tykkään aina välillä käyttää. DuWopia en ole kokeillut, mutta kokeilemistani paras on ollut Bare Escentualsin Buxom Lips. Ite tykkään siitä efektistä, sellanen ...höm... saamaisillaan oleva... Semmoinen terve, luonnollinen puna, mä tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ne Buxom-kiillot ovat houkuttaneet minuakin, vaikka en pullistavuutta niin kaipaakaan. Pitäisi kokeilla, mutta ovat pirun hintavia.

      Poista
  7. Mulla oli väritön ja sittemmin kultahippu Venom. Vähän pullisti, mutta muutaman päivän jälkeen huulet menivät huonoon kuntoon. Kultahiput eivät näkyneet. Nyt on silloin tällöin käytössä Lip Injection, se ei rohduta huulia. Eikä myöskään Buxom Lips. Olin kymmenisen vuotta sitten turvottavien suurkuluttaja ;) Kirkkaiden huulipunien alla käytän Benefitin Lip Plumpia. Se on enemmän primer, mutta kyllä sillä saa varsinkin ylähuulet paremman näköiseksi kun on kirkas puna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tämä ei ehkä sitten ole ihan parhaimmasta päästä. Olen monta kertaa miettinyt jonkinlaisen huulimeikinpohjustajan ostamista, mutta en ole osannut päättää minkä hankkisin. Pitääkin muistaa tilaisuuden tullen testata tuota Benefitiä.

      Poista
  8. Mua on aina kiinnostanut tää Lip Venom, mutta eipähän ole kummoista, varsinkaan kun ei mitään sävyä ole.

    Ostin Hi Tech Cosmeticsin pulleuttavan kiillon joka tuntuu todella epämiellyttävältä, ihan kuin huulet olis saaneet puudutuspiikin, kihelmöinti ei haittais yhtään, mutta kun ei ole mitään tuntoa. Eikä tunne hävinnyt edes saippuapesun jälkeen.

    Buxom lipseistä tykkään, vaikka niitä ei oikein pakkasella voi käyttää, huulet jäätyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tämä tosiaan kovin kaksista ole. Puudutuskiilto tosin kuulostaa vielä kamalammalta. :O

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>