perjantai 10. helmikuuta 2012

Miu mau

Meow Cosmetics on brändi, joka pomppaa esiin tasaisin väliajoin milloin missäkin kosmetiikkablogissa. Otin itse tuntumaa merkkiin kolmisen vuotta sitten, jolloin tilasin kokeiluun mineraalipohjia sekä muutaman luomivärin. Meikkipohjien koostumuksessa ja sävyissä on huikean paljon vaihtoehtoja joista valita, olin ostoksiini erittäin tyytyväinen. Meikkivoidesuosikkini löydettyäni en ole tosin enää haikaillut mineraalimeikkien perään, mutta todennäköisesti hankin uuden meikkipohjan Meow'lta vielä joskus.

Tilatut luomivärinäytteet ovat valitettavasti jääneet lähes kokonaan käyttämättä. Syynä tähän ovat pienet muovipussit, joihin näytteet on pakattu - ne ovat mielestäni tuskallisen hankalia käyttää. Kahta luomiväreistä olen todistetusti testannut aiemminkin: sekä tässä meikissä että viime Halloweenin vampyyri-lookissa käytin räiskyvän punaviolettia Grand Larcenya, yhdet sumusilmät olen meikannut alun perin rajausväriksi tarkoitetulla Neuroticilla.

Päätin ryhdistäytyä ja testata kunnolla myös neljää muuta laatikon pohjalle pyörimään jäänyttä näytepussia. Kaksi niistä ovat ihanasta Winter Spirits -kokoelmasta, josta ottaisin mielelläni omakseni vaikka kaikki kauniit, tumman talviset sävyt. Huomasin kokoelman olleen myynnissä tänäkin talvena, mutta olen postaukseni kanssa sen verran myöhässä, että nettikaupassa on jo ilmeisesti ehditty siirtyä keväisempiin sävyihin. :(Ensimmäisessä meikissä käytin helmiäisenhohtoista, marjaisen viininpunaista Cabernet'a, jolla sai aikaan tosi kauniin, aavistuksen kevyemmän smokeyn. Silmän sisänurkassa on huippukimaltava valkoinen (nettikaupan mukaan vaaleanpunainen, mutta on kyllä erittäin vaalea) Traci L. vakiovalikoimaan kuuluvasta Scandal Eyes -sarjasta. Käytin samaa korostussävyä kaikissa kolmessa meikissä.Toinen meikki on asteen dramaattisempi, tehty sisänurkan korostussävyä lukuun ottamatta kokonaan niin ikään Winter Spirits -kokoelmaan kuuluvalla Merlot'lla. Sävy on mahtavan moniulotteinen, se näyttää luomivaossa aivan erilaiselta kuin liikkuvalla luomella. Tästä meikistä tykkään ehdottomasti eniten, se on upean sävynsä ansiosta yksinkertaisuudessaan erittäin kaunis.Kolmannen meikin viehättävä sininen Handcuffed löytyy Vandal Eyes -sarjasta, joka sekin kuuluu nettikaupan pysyvään valikoimaan. Sinisiä en yleensä tunne kaikkein omimmikseni, mutta tästä pidän todella paljon. Sävy on hieman harmaalla taitettu, hyvin lähellä omien silmieni väriä, ja se pelaakin niiden kanssa yhteen kivasti.

Oletko Meow-fani?

* * *

Three years ago I ordered some eyeshadow samples from Meow Cosmetics. I can't say I've actually used them, since they come in tiny plastic bags which are too difficult for my motor skills. Finally, I decided to get acquainted with them, the result displayed above. I'm in love with Meow's Winter Spirits collection, I need to get my hands on more of those colours. The shades used in these three eye looks are Cabernet, Merlot and Handcuffed, respectively.

19 kommenttia:

  1. Mulla on kanssa jonkin verran Meow'n näytteitä, mutta kuten monen muunkin hienon merkin pussitetut näytteet, niin nämäkin ovat jääneet vähälle käytölle. Onneksi Evil Shades siirtyi clam shell -purnukkanäytteisiin, ehkä muutkin voisivat ottaa oppia perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ottavat, ne shell-purkitkin olisivat paljon kivempia kuin pussit. Jotenkin se pussukoiden kanssa sählääminen ottaa voimille, aina tulee sotkua ja väriä on siveltimessä joko liikaa tai liian vähän.

      Poista
  2. Mulla ei ole kokemusta Meowista, mutta juuri blogeissa olen törmännyt. Upeilta näyttävät ja näyttäviä silmämeikkejä olet taas tehnyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus innostut, niin voin suositella kokeilemaan, on erittäin pätevä firma. Etenkin meikkipohjat ovat tosi hyviä. Luomiväreissäkin on vaikka mitä hienoja sävyjä, mutta en vain pääse tuon pussiasian yli. :(

      Poista
    2. Tarvii kokeilla. :) Tällä hetkellä kiinnostus onkin suurimmillaan erilaisiin meikkipohjiin. ;) Sitä sinun kehumaa BB:tä minun ainakin olisi tilattava. ;)

      Poista
    3. Tilasin sitä BB-voidetta itsekin juuri lisää. Tämänhetkinen tuubi on ollut käytössä viime toukokuusta eikä ole vieläkään tyhjentynyt. o__O Löysin hyvältä vaikuttavan eBay-myyjän, laitan linkin vaikka blogin facebook-sivulle, jos tuote tulee ongelmitta perille ja on aitoa tavaraa.

      Poista
  3. Upeita meikkejä jälleen kerran. Mun ehdoton suosikki oli kans tuo keskimmäinen :) Todella kaunis sävy! Tulee mieleen burgundy/punaviini, glögi tai joku muu tumma ja mausteinen... :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näissä meikeistä ovat kyllä enemmän vastuussa kauniit luomivärit kuin itse tekijä. Kaikki ovat samanlaisia yhden värin smokyja. :) Mutta toimii, kun itse väri on tarpeeksi kiinnostava.

      Poista
  4. Meow on lemppareita, heidän mineraalipohjistaan en enää luovu. Juuri tänä aamuna keksin uuden tavan käyttää heidän mineraalipohjaa, tai ainakin minulle uuden tavan. Sekoitin sitä päivävoiteeseen antamaan sävyä hieman ja hyvin toimii.

    Luomiväritkin ovat ihania kyllä, mutta olen kans tuskaillut hiukan noiden pussien kanssa. Pitäisi kai tilata jostain itselleen käsittämätön määrä niitä pieniä purkkeja (saisikohan jostain ns. bulk- alennusta, jos tilaisi kimpassa tyyliin 1000kpl...), niin ei niin kismittäisi tuo Meowin tyyli pakkailla pusseihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin blogistasi tuosta kehittelemästäsi sävyttävästä päivävoiteesta. Yksinkertainen mutta uskomattoman kätevä niksi, kumma kun ei ole itselleni tullut mieleen. Mietin joskus tuota purkkien tilailua (esim. TKB Tradingilta saa aika edullisesti), mutta luulen, että minulla pussinäytteiden purkittamisesta seuraisi vain kamala sotku.

      Poista
    2. Pitäisiköhän vaan alkaa pommittaa Meowta asiakaspalautteella, että laittakaa nyt ne näytteenne purkkeihin jo, kiitos. Sotkuhan kyllä varmasti tulee kun alkaa pussista purkkiin jauhetta siirtämään, se on taivahan tosi. :|

      Poista
  5. Olenkohan ainoa jota pussinäytteet ei pahemmin häiritse? :D Musta niiden ehdottomasti paras puoli on se, ettei ne vie niin mielettömästi tilaa kuin pienet purnukat. Toki pusseissa tulee mun mielestä vähän vähemmän tavaraa, mutta muuten ne on mielestäni melko käteviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmasti ole ainoa, olen kuullut monien tykkäävän pussinäytteistäkin. Itse vain olen niiden käyttäjäksi auttamattoman kömpelö. :/

      Poista
  6. Pussisamplet on juu vähän siinä ja siinä, että tykkäänkö vai en. Kuten Melli sanoi, niin vievät vähemmän tilaa, mutta jotenkin en inspiroidu niiden käytöstä samalla tavalla kuin purkkien. :/

    Sinä kyllä osaat taiteilla upeita meikkejä! Tykkään sun meikkaustyylistä ja meikkikuvista myös, ne ovat aina ihanan valoisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omana tavoitteenanikin on ollut ottaa selkeitä ja valoisia meikkikuvia, kiva että olen mielestäsi onnistunut. :)

      Poista
  7. Ihania meikkikuvia taas, tuo sininen oli oma lempparini! Miten meikkaat muuten arkena, näin näyttävästi vai kevyemmin? Sellaisia kuvia olisi kiva nähdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkimeikkini ovat kovasti riippuvaisia fiiliksestä, vuodenajasta ja aamun kiireisyyden asteesta. :) Joskus silmämeikki on hyvin kevyt, toisinaan taas voimakkaampi. Näistä kolmesta ensimmäistä ja viimeistä käyttäisin arkena, keskimmäinen sopisi paremmin juhlaan. Kesäisin en osaa kulkea tummissa meikeissä, silloin kevennän tai meikkaan värikkäämmin. Esimerkkejä hillitymmistä tai kesäisistä arkimeikeistä muun muassa näissä postauksissa:

      http://www.lazydynamitee.blogspot.com/2011/04/chanelia-arkeen.html
      http://www.lazydynamitee.blogspot.com/2010/05/sitrussilmat.html
      http://www.lazydynamitee.blogspot.com/2011/03/mustan-joutsenen-musta-hevonen.html
      http://www.lazydynamitee.blogspot.com/2010/07/sotkusilmat.html

      Poista
  8. Mineraalipohja Meowlla ihan killeri! Ensimmäinen mitä ikinä kokeilin ja edelleen kaikista paras. Noita luomareita en olekaan testannut mutta mielettömän päheen näköisiä! Rakastan vahvoja ja intensiivisiä värejä, tilaisin varmasti jollen olis luomivärilakossa, en ehdi vanhojakaan käyttää kun laatikot tursuaa :D

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>