torstai 16. helmikuuta 2012

Tuliaisia Intiasta: Glossy Mags

Ostin matkaltani (ihan vain kulttuurintutkimusmielessä, totta kai) luettavaksi Intian Voguen ja Marie Clairen, ja inspiroiduin valtavasti lehtien kauneus-editorialeista. Yleensä ottaen molemmat lehdet olivat sisällöltään hyvin samanlaisia kuin länsimaiset vastineensa, mikä oli odotettavissa, mutta mielestäni kovin valitettavaa. Paikallisessa kulttuurissa kun varmasti riittäisi ammennettavaa myös naistenlehtien sivuille.
Marie Clairessa oli ihana syksyn lehtien inspiroima kuvasarja, jonka dramaattisista, siipimäisistä silmämeikeistä oli aistittavissa myös hiukan intialaisempaa fiilistä. Syksyisen editorialin ajankohta tosin hieman ihmetytti, nämä kuvat ovat tammikuun numerosta. Pidän erityisesti ensimmäisen meikin ihanasta lämpimän kullan ja punertavan violetin yhdistelmästä sekä toisen mallin hypnoottisista, oliivinvihreistä silmistä.
Voguen ostin jo lähes pelkän kannen perusteella (jäätelödieetti! :D). Bollywood-stara Anushka Sharmalla on kuvassa upeat, vähän huolettomat, märän kiiltävät savusilmät yhdistettynä erittäin vaaleisiin huuliin. Moneen kertaan nähty look, mutta tykkään hirmuisesti! Eikä kuvia varsinaisesti pahenna se, että tyttö on äärettömän kaunis.
Saman lehden sisäsivuilta löytyi kevättä henkivä, pastellinsävyinen kuvasarja, jossa ihastuin eritoten kolmannen kuvan kaksivärisiin huuliin sekä viimeisen otoksen herkkään, harmaanruskeaan silmämeikkiin. Myös toiseksi viimeisen kuvan oranssi luomiväri näyttää raikkaalta.

Enchanted Forest: Irina Usova for Marie Claire India (makeup by Karuna Chani), January 2012 (kuvat)
Anushka Unbound: Bharat Sikka for Vogue India (makeup by Florrie White), February 2012 (kuvat)
True Romance: Charl Marais for Vogue India (makeup by Melanie Maria Kania), February 2012 (kuvat)


* * *

Inspirational pictures from Indian Marie Claire and Vogue, respectively.

17 kommenttia:

  1. mitkä oli ohjeet jäätelödiettiin ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin järkevät, itse asiassa, aika pitkälti samaa filosofiaa kuin itsekin noudatan ruokailun kanssa. Kun syö laadukasta ruokaa kohtuudella ja nautiskellen, voi oikeastaan syödä mitä vain.

      Poista
  2. Mä oon lueskellut Intian Voguea lähipitseriassa, se on todella kiva että joku sinne sellaisia roudaa. :) Tosi erilaista, mut jännä nähdä miten samoja trendejä löytyy ihan toiselta puolelta palloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin lähipitseriaan voisi joku tuoda Voguen, nyt siellä on vain ruotsalaisia tekniikkalehtiä. :/

      Poista
  3. Vähän sääli, että mallit ja meikit näyttävät niin länsimaalaisilta; joka paikassa samannäköistä. Mistä tulikin mieleeni meikkitoive: arabinaisen häämeikki ja "perinteinen" intialainen meikki tyyliin Bollywood.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intia-meikki on itse asiassa tulossa jo ensi sunnuntaina, pysy kuulolla. :) Arabihenkisiä meikkejä on toivottu aikaisemminkin, koitan saada sellaisen tehtyä vielä joskus.

      Poista
    2. Joudun ottamaan sanojani vähän takaisin, meikkailuja on tulossa ensi viikon maanantaina. Menin päivistä sekaisin.

      Poista
  4. Inspiroivia kuvia ! :)

    http://dashantilife.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Ihan samaa mieltä, tylsää että tyylit tasalaatuistuvat globaalisti. Chanelilla taisi muuten olla Paris-Bombay -kokoelma joka näyttää suoraan saduista repäistyltä, ei mitään arkista. Todennäköisesti siksi, että todella rahakkaat kuluttajat tulevat nykyään kehittyvien talouksien maista, ja Intian keskiluokkakin törsää luksukseen kykyjensä mukaan.

    Mulla oli kauan sitten kausi, jolloin katsoin mielettömästi Bollywood-elokuvia. Ne ovat aivan poskettomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin kävimme reissussa katsomassa yhden Bollywood-pätkän, oli elämys. :) Minusta tuli heti genren fani, täytyy alkaa katsoa niitä leffoja enemmän.

      Intian keskiluokan valtava kasvu oli tosiaan helposti huomattavissa, etenkin mainoksista ja niiden tuputtamasta Hollywood-tyylisestä ihanne-elämästä. Yksi ongelma, josta Intian-kurssilla keskustelimme, oli henkisten arvojen ja aineettoman kulttuuriperinnön säilyttäminen nykyisissä oloissa, kun yhteiskunta kannustaa vain kuluttamiseen ja kapitalismiin.

      Poista
  6. Ah, mitä ihania kuvia ja häkellyttävän kauniita intiattaria!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kiinnittivät heti minunkin huomioni, oli pakko jakaa myös täällä. :)

      Poista
  7. Näissä(kin) kuvissa paistaa läpi se valitettava totuus, että Aasiassa on alettu ihannoida mahdollisimman vaaleaa ihoa, kaikilla noilla malleilla on kyllä intialaisittain tummat hiukset mutta kovin "länsimaisen vaalea" iho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleuden ihannoinnin huomasi hyvinkin konkreettisesti paikan päällä. Minulta udeltiin useammin kuin kerran, mitä tuotteita käytän, jotta saan ihostani näin vaalean. Vaikeaa oli selittää, että väri on geeneissä... En itse asiassa edes ottanut selvää, ovatko kaikki näiden kuvien mallit intialaisia. Viimeisen sarjan tyttö ainakin näyttää erittäin länsimaalaiselta.

      Poista
  8. Unohdin kiittää tästä mielenkiintoisesta postauksesta, niin että kiitos tästä! ;) Olen itse ollut ikäni perinteisesti ja tylsästi suomalaisen väritön, korkeintaan harmaa. Liekö se syynä, että minun silmääni viehättävät aina erityisen paljon vähän värikkäämmät ihmiset. Toisaalta esim. intialaisten ihmisten kauneus on niin erilaista kuin vaikkapa suomalaisten, että eipä niitä oikein voi vertailla keskenään. Mutta minusta on ihanaa katsella tällaisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta olepa hyvä! Intian ja intialaisten värien käyttö on tällaiselle harmaavarpuselle todella huomiotakerättävää (hyvällä tavalla) ja mieleenpainuvaa. Itse he ihmettelivät ihasteluamme, kun eivät pitäneet ympäristöään saati itseään mitenkään erityisen värikkäinä. Muutama intialainen tyttö on parasta aikaa vastavierailulla täällä Ruotsissa, ja sanoivat nyt huomanneensa, mitä tarkoitimme. :D

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>