keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Paikoillenne, valmiina, valokuva!

Amerikkalaiset drugstoret, paikalliset sekatavarakaupat, ovat kosmetiikkashoppailijalle loputtoman innostuksen lähde. Hyllyjen välissä olisi helposti vierähtänyt tunteja, ellei mukana olisi ollut kärsimätöntä matkaseuraa, jonka kiinnostus kosmetiikkaan on hyvin normaalilla tasolla. Muutaman kivan jutun ehdin löytää, ja muutama kiva juttu oli ihan pakko tilata netistä vielä jälkeenpäin, kun ostamatta jättäminen jäi harmittamaan.Revlonin PhotoReady-meikkivoiteen kokeileminen oli ollut mielessä jo pitkään, mutta Suomessa merkin tuotteet alkavat tätä nykyä olla kiven alla. Meikkivoide on melko peittävä ja valoa heijastava, jopa siinä määrin, että muutamat bloggaajat ja youtuuberit ovat kritisoineet sen aiheuttamaa "Edward Cullen -efektiä".Itseäni valoa heijastavuus ei haittaa pienimmässäkään määrin, päinvastoin. Eikä hohde ole mielestäni niin näkyvää kuin negatiiviset arviot ovat antaneet ymmärtää. Meikkivoiteen koostumus on geelimäinen, paksumpi kuin tämänhetkisessä vakkarissani Diorskin Nudessa. Muutoin meikkivoiteet ovat hyvin samankaltaisia: peittäviä, mutta ohuita iholla ja mukavan kosteuttavia. Paksumman koostumuksensa vuoksi Revlon tosin levittyy huonommin - tasaisimman lopputuloksen saa sormin tai meikkisienellä.Pakkaus saa plussaa pumppupullosta, en enää jaksaisi ostaa meikkivoiteita, jotka eivät ole pumpussa tai tuubissa. Vähän miinusta kuitenkin pumppuosan mustasta mattamuovista, joka likaantuu heti kättelyssä.

Kaiken kaikkiaan PhotoReady on hintaansa (reilu 10 euroa) nähden hyvin pätevä tuote, jonka voisin tilaisuuden tullen ostaa uudestaankin. Pärjää vertailussa hyvin myös selektiivisille meikkivoiteille ja pesee ne hinta-laatusuhteellaan mennen tullen.

8 kommenttia:

  1. Mä käytin tätä pullon nyt syksyn mittaan (ostin omani kun suomesta vielä sai) ja pidin kanssa kovasti. Onhan se shimmerisyys omallakin iholla vähän hassu aluksi, mutta kun voidetta käyttää oikean verran ja kiinnittää puuterilla niin mielestäni todella kiva tuote. Harmi kun Suomessa saatavuus on nykyään niin nolla. Tosin ostin tämän aikanaan kun jotain vähän peittävämpää kaveria tarvitsee, nyt onneksi taas riittää Maybellinen Liquid Minerals, josta pidän kovasti

    VastaaPoista
  2. Mistä tuota kannattaisi tilata? Mitä sävyjä käytät muissa meikkivoiteissa so. kuinka tumma tuo sävy on? :)

    VastaaPoista
  3. S, minulla peittävämmät meikkivoiteet tulevat tarpeeseen etenkin talvisin, kun iho punottaa ja ärsyyntyy. Eikä naamakaan näytä ihan niin harmaalta ja ankealta, kun on vähän sitä shimmeriä. :) Vaikea saatavuus ärsyttää, Suomessa ei vaikuta kauppojen valikoimien perusteella olevan kysyntää yhtään millekään.

    Anonyymi, olen yrittänyt etsiä nettikaupoista, mutta en ole löytänyt. :( Drugstore.comissa oli Revlonia, mutta PhotoReadystä vain yksi tosi tumma sävy. Tämä 003 Shell, joka itselläni on käytössä, on melko vaalea ja keltapohjainen (tai neutraali, ei ainakaan punapohjainen). Vastaa ehkä MACin 15, on vähän vaaleampi kuin Diorskin Nuden sävy 020. Yleensä en valitse meikkivoiteista ihan sitä kaikkein vaaleinta sävyä vaan siitä seuraavan.

    VastaaPoista
  4. Korjaan, MACin Studio Fix Fluid oli minulla sävyssä NC20, ei siis ihan vaalein niistäkään. :)

    VastaaPoista
  5. Ebaysta kai sitten pitäisi etsiä... Tuo sävy on liian tumma (NC15 SFF on sekin liian tumma minulle), mutta näköjään niitä on kaksi vaaleampaakin, kunhan vain vaalein ei ole punapohjainen. Kiitos avusta!

    VastaaPoista
  6. Löysin vielä tällaisen "shade matching cartin":
    http://fashionismycrush.blogspot.com/2010/01/revlon-photoready-foundation-shade.html

    Kaksi vaaleinta sävyä, Ivory ja Vanilla, näyttäisivät olevat samaa vaaleausastetta (vastaa NC10). Ivory on punapohjainen ja Vanilla keltapohjainen. Tosin tuon mukaan myös Shell olisi punapohjainen, mutta ei se kyllä luonnossa vaikuta siltä.

    VastaaPoista
  7. Onpa kaunis meikki! Jade Ghost on aivan ihana sävy <3

    VastaaPoista
  8. Oho, kommentti tulikin tänne. :O Vastasin siihen tuolla postauksessa, jota se koski. Ihmettelin vähän, mihin kommenttisi oli kadonnut, vaikka julkaisin sen. :D

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>