tiistai 1. helmikuuta 2011

Kirjakerho

Ihastuin viime syksynä australialaisen meikkitaitelijan Rae Morrisin kirjaan Makeup - The Ultimate Guide, ja innostuin tietenkin kovasti myös kuultuani Morrisin uusimmasta opuksesta. Express Makeup julkaistiin Australiassa loppuvuodesta, jolloin sen pystyi tilaamaan kirjoittajan nettisivuilta. Euroopassa kirja tuli myyntiin viime kuussa, Suomessa sitä saa esimerkiksi tästä kaupasta (Tuolta löytyi myös saman tekijän Beautiful Eyes, jonka olemassaolon huomasin vasta nyt! Toinenkin kirja-arvio siis lienee luvassa lähitulevaisuudessa.). Omani löysi perille tammikuun puolen välin tienoilla - omistuskirjoituksella varustettuna!Kirja jatkaa siitä, mihin edellisessä jäätiin. Ultimate Guide kertoi perusasioita meikkaamisesta, nyt samoja aiheita käsitellään yksityiskohtaisemmin. Alussa on kattava selonteko meikkipussin "pakollisista" tuotteista, joista jokaisesta Morrisilla on tarjota uusia, hyviä vinkkejä vanhojen tuttujen lisäksi.Muutamiin aiheisiin, joita ensimmäisessä kirjassa vain sivuttiin, paneudutaan tarkemmin. Siveltimille on varattu useampi sivu, erilaisista irtoripsistä käyttötarkoituksineen kerrotaan havainnollistavin kuvin ja oman osansa saa myös kaikkien meikkisyntien äiti: kummallisesti nypityt kulmakarvat.Väriopissakin mennään astetta syvemmälle. Esimerkiksi luomivärien sävyistä on nyt laadittu kätevät taulukot viileän ja lämpimän sävyisille sinisille, ruskeille ja vihreille silmille erikseen.

Pääpaino on silti edelleen upeissa meikkikuvissa ja niitä täydentävissä vaihe vaiheelta -tutorialeissa. Meikit ovat näyttävyydestään huolimatta nopeita, helppoja ja useimpien kotimeikkaajien toteutettavissa. Morrisin omin sanoin:
"In this book I've tried to take inspiration that is normally confined to the world of professional fashion and make it accessible everyday. Express Makeup is about creating beautiful looks fast - makeup for the real world where we don't always have the time we'd like to get ready before a night on the town."
Jos et ole vielä tutustunut tähän ihanaan naiseen, suosittelen kirjoja ja Morrisin youtube-kanavaa mitä lämpimimmin! Kuulisin mielelläni suosituksia meikki- ja/tai kosmetiikkakirjojen suhteen kommenteissa, lisälukeminen kun ei koskaan ole pahitteeksi. :)

* * *

Last autumn I fell in love with the book Makeup - The Ultimate Guide by Rae Morris. As soon as I found about her latest, Express Makeup, I had to get it. I ordered the book directly from her website and got it signed! It's definitely at least as good as the first one - full of helpful new tips and gorgeous photographs with step by step tutorials. If you are somehow not familiar with her wonderful work, I sincerely recommend these books and Rae's youtube channel.

Copyright: Rae Morris & Steven Chee, 2010.

4 kommenttia:

  1. Mää tykkään Kevyn Aucoinin molemmista kirjoista sekä Scott Barnesin About Face:sta, ne ei ole niitä ihan perinteisiä näin levität luomivärin kirjoja. Alluren ja Bobbi Brownin ovat sitten tavallisempia, mutta kiva lisä kokoelmiin.

    VastaaPoista
  2. Olen selaillut About Facea, mutta en ole ihan päässyt sinuiksi Barnesin omintakeisen lähestymistavan kanssa. Aucoinit pitäisi kyllä lukea ihan yleissivistyksen vuoksi, voisi vaikka lainata kirjastosta.

    VastaaPoista
  3. Heips, löysin tänään blogisi, enkä meinaa malttaa lopettaa sen lukemista! (onneksi on loma :D) Lukeutuu nyt ehdottomasti suosikkeihini. Olen tottunut kääntymään ulkomaalaisten youtube-gurujen puoleen meikkivinkeissä, mutta oli kiva löytää yhtä inspiroiva kotimainen, sillä kaikki merkit ei täällä ole käden ulottuvilla ja olet mukavasti linkitellytkin paikkoja, joista olet tilannut tuotteita. Siis iso kiitos tästä blogista :) Kyselisin vielä sellaista, että osaatko sanoa huulipunaa ja sävyä, joka muistuttaisi tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvää? Olen haikaillut juuri tuollaisen sävyn perään jo pitkään!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, tosi kiva että tykkäät! Tuosta ensimmäisen kuvan huulipunasta on aika vaikea sanoa, onko se sävyltään sellainen viileämpi pinkki vai korallinen. MACin tai Make Up Storen valikoimista löytää varmasti jotain vastaavaa, mutta jos etsit edullisempaa vaihtoehtoa, niin kannattaa tsekata Maybellinen Color Sensational -huulipunat. Sävy nimeltä Summer Pink voisi osua aika lähelle.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>