sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tapetti-inspis

Vuokra-asuntomme keittiössä on kaunis kolibritapetti, jonka kultaisella pohjalla lentelee siniturkooseja lintuja. Sekaan on nakattu myös muutamia korallinvärisiä, kaiketi kovin eksoottisen kasvin lehtiä. Värit ovat mielestäni upeita ja niitä piti päästä kokeilemaan meikissä. Lisäksi olen huomannut Coastal Scentsin 88 Ultra Shimmer -palettini jääneen viime aikoina valitettavan vähäiselle käytölle ottaen huomioon kuinka paljon siitä tykkään.Ensimmäisessä tapettimeikissä käytin kultaisia ja korallisia sävyjä, joita tehostin sinisellä alarajauksella. Musta ylärajaus on vähän turha ja vähän liian paksu ja vähän liian epäsiisti ja vähän liian vaikka mitä, mutta yritin piilottaa sillä kärsineitä ripsiäni. Ostin muuten uudelleen L'Oréalin ripsiseerumia, toivon että se auttaa. Olen ainakin ollut näkevinäni parannusta. Meikissä on siis kullanvaaleaa korostussävyä silmän sisänurkassa (sävy 23) sävynumerointi täällä), vaaleaa ja kultaista liikkuvalla luomella (sävy 35), vaaleaa ja tummempaa korallia ulkonurkkaa kohden (sävyt 20 ja 31) sekä tummansinistä alaluomella (sävy 72). Silmän sisärajauksessa Milanin kullanvärinen Liquif Eye -kynä, yläluomen geelirajaus MSCHIC by Seppälä.Toinen meikki oli kolibrinvärinen, tehty vähän samaan tyyliin kuin violetti meikki aikaisemmassa tutorialissa. Yläluomen keskellä ja lähellä silmän sisänurkkaa on kirkkaanväristä turkoosia (sävy 50), ulkonurkassa, alaluomella ja vähän myös yläluomen sisänurkassa on tummansinistä (sävy 72), ulkonurkassa vähän mustaa (88) ja sisänurkkaa kirkastamassa vaalea korostussävy (1). Silmän sisärajauksessa tässäkin Milanin Liquif Eye, tällä kertaa turkoosina.

* * *

I did two looks inspired by the beautiful birds and flowers in the wallpaper covering one of the walls in our kitchen.

7 kommenttia:

  1. Oi, oikein sievä tapetti ja silmämeikit! Inspiroi avaamaan tuon ultra shimmer -paletin ja tutkailemaan mitä sävy-yhdistelmiä sieltä saa taiottua.

    VastaaPoista
  2. Hassua, miten värillinen sisärajaus muuttaa meikkiä ja katsetta ihan hurjasti. Upeaa jälkeä. =)

    VastaaPoista
  3. Katjamaria, sieltä löytyy kyllä vaikka mitä kivoja. :)

    RagDoll, pienet asiat muuttavat usein kokonaisuutta yllättävän paljon. Pitäisi muistaa useammin kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. :)

    VastaaPoista
  4. Off topic: millaisen jäljen MACin Mineralize Skinfinish Natural Powder tekee? Muistaisin lukeneeni joskus täältä, että laitat sitä koko kasvoille..? Muistanko mä ihan väärin.. :)

    Sopisikohan se rasvoittuvalle iholle?

    VastaaPoista
  5. Dios mio kun on kauniita meikkejä! Etenkin tuo sininen sai ihan sydämen pomppaamaan! Ja kiitos muuten taannoisista Milani-vinkeistä, kotiini saapui hiljattain pienehkö kokoelma Milanin poskipunia, huulikiiltoja ja rajauskyniä. :-)

    VastaaPoista
  6. Martina, jälki on verrattavissa mineraalipohjaan: kevyt, mutta peittävä, ei tosin peitoltaan samaa tasoa kuin mineraalimeikit. Puuteria voi käyttää joko meikin kiinnittämiseen tai yksinään. En osaa sanoa, kuinka hyvin sopii rasvaiselle iholle. Ei jätä mattapintaa, eli saattaa ruveta kiiltelemään päivän mittaan. Tummenee myös iholla vähän, veikkaisin että rasvaisella iholla kaikista herkimmin.

    Sara, kiitos. :) Ja onnea Milani-ostoksista, tulette varmasti hyvin toimeen keskenänne.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>