lauantai 19. marraskuuta 2011

Siitä puhe mistä puute

...paitsi että ei ihan kirjaimellisesti. Huulimeikkienostokiellossa kärvistellessäni swatchailin tuossa päivänä muutamana omia varastojani. Kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Kuvasin kaikki muutossa mukaan ottamani huulikiillot sekä osan huulipunista. Lisäsin myös muutaman aikasemmin otetun kuvan ikään kuin täydennykseksi, mutta ne eivät ole aivan täsmällisiä dokumentteja nykytilanteesta (eivätkä yhteneviä swatchien kanssa). Toivottavasti näistä kuitenkin on hyötyä jollekulle, vaikka sävyjen vertailuun. Tai jos ei muuten, niin silmäniloksi. :)MAC tekee mielestäni - ja monien muidenkin mielestä - parhaat huulipunat. Etenkin Satin-koostumus on huippuhyvä. Ylimmässä kuvasta puuttuvat tuoreimmat hankintani: Myth, Bombshell ja Rebel, mutta swatch-kuvassa ne ovat mukana.Toiseksi eniten minulla on NYXin Round Lipstick -punia, ne kun ovat niin mahdottoman edullisia. Koostumus on omiin tarpeisiin vähän liian voidemainen ja luistava, mutta muuten ovat varsin päteviä. Ylemmässä kuvassa kolmas oikealta, läpikuultava vaalea helmiäispuna Athena ei päässyt mukaani lahden tälle puolelle, vaan jäi varastoon odottamaan. Alemmassa kuvassa ihon värivirhe Frosted Beigen ja Watermelonin välissä on peräisin MACin Rebelistä. Sitä ei nimittäin meinaa millään saada pois.Maybellinen Color Sensational -huulipunat ovat myös kivoja. Tuoksu on poikkeuksellisen mukava, koostumus miellyttävä (pehmeä, mutta ei ihan yhtä liukas kuin NYXin punissa) ja sävyt kauniita. Näistä olen kirjoittanut enemmän täällä.Tykkään Color Sensational -tusseistakin, mutta ne ovat jääneet melko vähälle käytölle. Suomeen näitä ei tainnut tulla myyntiin, mutta ainakin Max Factor lanseerasi sittemmin vastaavanlaisia. Marjaisat sävyt ovat pysyviä ja värin intensiteettiä voi säädellä läpikuultavasta voimakkaaseen. Lisää näistä huopakynistä täällä.Jos tussit ovatkin vähän jääneet unohduksiin, näitä kyniä rakastan! Milanin Lip Flash -kynät ovat paras huulimeikkituote, johon olen tutustunut. Ovat todella pigmenttisiä ja ihanan kiiltäviä, pysyvät loistavasti eivätkä kuivata huulia ollenkaan, päinvastoin, nämä tuntuvat todella hoitavilta. Huulipuna, -kiilto ja jossain määrin myös rajauskynä samassa paketissa. Ylemmän kuvan vaaleanpunainen Star Flash puuttuu swatcheista, se on vaaleanpunainen sävy pinkillä shimmerillä. Lip Flasheista kirjoitin ensimmäisen kerran täällä.

Huulikiillot halusin ryhmitellä värin perusteella, jolloin eri sävyjen vertaaminen keskenään on helpompaa. Ylivoimaisesti eniten minulla on violetteja ja nude-kiiltoja, myös pinkkejä löytyy ihan mukavasti.Ensin vaaleanpunaiset ja beiget. Suosikkeja ylemmän kuvan Wet'n'Wildit, alemmasta MACin Social Light (rikkooko limited edition -tuotteiden varakappaleiden ostaminen ostokieltoa? Åhlénsilla oli näitä vielä!) ja Bubble Lounge, Stilan Kitten sekä Lumenen kiilto alarivissä.Pinkeistä suosikkejani ovat Loracin upea 3D-kiilto ja MACin Sweet Tart Superglass. Toki muutkin ovat nättejä.Sitten murretumpia marjan/malvan sävyjä ja korallinvärisiä kiiltoja. Nuo Lumenen kiillot ovat ihan parhaita huoliteltuun mutta vähäeleiseen arkimeikkiin, mikseivät myös juhlaankin.Ja lopuksi, köh, ne violetit. Violetit huulikiillot ovat heikkouteni, niitä täytyy jostain syystä saada aina vain lisää. Onneksi tuollaiset sävyt myös sopivat minulle hyvin, muuten hamstraamisessa olisi entistä vähemmän järkeä. Kaikki ylärivin kiillot ovat mahtavia ja Ban This! alarivissä aivan omaa luokkaansa.

Millaisista huulikiilloista sinä pidät? Tummista, vaaleista, punaisista, sinisistä, ohuista, tahmeista? Millä merkillä on parhaat huulipunat?

* * *

Since I'm not allowed to buy more lip products, I played around with what I already have. No point in this post, just random lipstick and gloss swatches. If this is useful to some of you, good, if not, just enjoy the eye candy!

6 kommenttia:

  1. Huulipunan käyttö on kyllä tosi vähäistä, vaikka tarvettakin töissä olisi. Minulle koostumus on kaikki kaikesssa, nimittäin tahmaisat ja liukuvat (mm. NYXin punat) jäävät aivan käyttämättä. Kiikarissa on kosteuttava vähän sävyttävä nudepuna ja talven juhliin joku shokkipinkki. Nuo Lip flashit kyllä vaikuttaisivat huimilta!

    Oma ikuinen suosikkikiiltoni on IsaDoran
    Moisturizing lip gloss, sävy Clear sorbet. Ei tahmaa yhtään, antaa kiiltoa ja on uskomattoman pehmeä huulilla. En voi sietää sitä, että hiukset tarttuvat huuliin kiinni ja tahmaavat samalla koko naaman. Glitterit myöskin ovat ehdoton ei, mikä vaikeuttaa kiillon löytymistä huomattavasti :)

    VastaaPoista
  2. Aiaiaiai, tällaiset postaukset aiheuttavat ihan kaameaa ostohimotusta! Mun ehdoton heikkous on huulikiillot, etenkin kaikki vaaleanpunaiset, joissa on kimallusta. Huulikiillon ostaminen on toimiva lääke vähän joka tilanteeseen. Heh. :-)

    VastaaPoista
  3. Vähän jo ihmettelinkin tuota otsikkoa, että miten sulla voi muka olla näistä puute... :)

    Ihania kuvia ja niin hyvää piristystä marraskuuhun nämä karkkivärit. Kiitos siis tästä postauksesta!

    Ja ei, toisen Social Lightin ostaminen varastoon ei ole ostolakon rikkomista. Minähän jouduin metsästämään sitä ympäri maailmaa, joten jos sitä Åhlensilla nyt on, niin sinne vain tyttö. :)

    VastaaPoista
  4. Katjamaria, minäkin olen innostunut huulipunasta kunnolla vasta tänä syksynä, kun "löysin" nuo MACin Satin-punat. Ne ovat parhautta. Lip Flasheja voin myös suositella varauksettomasti!

    Tahmaavat huulikiillot ovat kieltämättä ärsyttäviä, mutta ne pysyvät paremmin, mitä arvostan.

    Sara, totta puhut! Tässä on viime viikkoina ollut useampikin päivä, johon uusi huulikiilto olisi tuonut kivasti piristystä. Mutta olen pysynyt lujana. :)

    Pumpulipupu, no hyvä. Sanoin sitten kaikille moralisoijille, että sinä lupasit. :) Toivottavasti niitä vielä löytyy, kun käyn kaupungissa seuraavan kerran.

    VastaaPoista
  5. Että mä tykkään tällaisista postauksista. :) Minusta on ihana nähdä toisten kokoelmia. Olen pitkään halunnut kuvata omat huulimeikkivarastot, mutta kummasti niitä kertyy aina lisää... ;) Ehkä vielä ennen joulua.

    Lip Flasheja on ihan pakko tilata jossain vaiheessa (harmittaa muuten aikalailla, että ne Lip Flash huulikiillot olivat vain vaikeasti saatava limited edition juttu).

    VastaaPoista
  6. Pitää toivoa, että niitä kiiltoja tulisi vielä myyntiin, hoksasin ne itsekin vasta liian myöhään. :( Kiva kuulla että tykkäsit tästä päämäärättömästä swatchailusta, minäkin luen vastaavia mielelläni. Toivottavasti saat joskus kuvattua omasi. :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>