tiistai 4. lokakuuta 2011

Make Up Bible

Mariela Sarkiman tänä syksynä ilmestynyt Make Up Bible -kirja on puhuttanut blogeissa ja herättänyt ansaittua huomiota, sillä kirjakauppojen hyllyillä on jo vuosia ammottanut suomenkielisen, kattavan meikkioppaan mentävä aukko. Itsekin kiinnostuin ja pyysin kirjaa tuliaisiksi poikaystävältäni, joka pyörähti työmatkalla Suomen puolella noin kuukausi sitten. Hän ei kuitenkaan kiireiltään ehtinyt kirjakauppaan, joten opus päätyi joululahjalistalle. Kaikeksi onneksi minun ei tarvinnut odottaa jouluun asti, sillä kustantamo halusi lähettää kirjan minulle luettavaksi! Paketti saapui muutama päivä sitten, ja olen selaillut sivuja jo useampaan kertaan.En osaa kertoa mitään erityistä syytä (ehkä syynä oli vain se, ettei minulla ole kokemusta suomalaisista meikkikirjoista), mutta suhtauduin kirjaan etukäteen vähän epäillen. Toisaalta, olin myös varovaisen optimistinen; tiesin tekijätiimin olevan hyvä ja kirjaan käytetyn paljon aikaa. Skeptismi häipyi lukiessa, sillä kirja on erinomainen. Se on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä käsitellään meikkaamisen perustekniikoita, -välineitä ja -tuotteita höystettynä ammattilaisen vinkeillä. Jälkimmäinen osa on lyhyempi, siinä mennään otsikon mukaisesti "Pintaa syvemmälle" ja käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja mm. työ-, juhla- ja häämeikkeihin. Toisen osan aloittaa kappale kauneudenhoidosta ja ihon ikääntymisestä, jota seuraa muutama esimerkki eri-ikäisten naisten vaihtelevista tyyleistä.
Ensimmäisessä osassa on seitsemän lukua. Jokaisen luvun aluksi tarkastellaan meikattavan kasvojen osan rakennetta sekä esitellään sopivat työvälineet ja tuotteet. Kirja alkaa loogisesti kasvoihin, erityisesti erilaisiin kasvonmuotoihin tutustumisella. Luvussa esitetään lisäksi selkein kuvin ja esimerkein, kuinka omien kasvojen muotoa voi muokata varjostamalla ja korostamalla oikeita kohtia.
Toisessa luvussa kirjoitetaan meikkipohjasta: erilaisista meikkivoiteista, peiteaineista, valokynän käytöstä ja puutereista. Tuotekuvat ja niitä ryydittävät selostavat tekstit ovat kautta linjan selkeitä ja hyvin mietittyjä. Kirjan taitossa tosin häiritsee paikoin fonttikoon ja -tyypin jatkuva vaihtelu. Vaikka se ehkä tekee ilmeestä hauskemman ja kenties mielenkiintoisemmankin, olisin itse kaivannut välillä enemmän asiallisuutta.Kolmas luku opastaa poskipunan käyttöön edeten sävyn ja punatyypin valinnasta levitystekniikkaan. Pidin itse erityisesti siitä, että myös vaihtoehtoisia tapoja ja paikkoja poskipunalle otettiin esille, se yleisin tyyli kun ei aina sovi kaikille parhaiten.Silmämeikkiin paneudutaan perusteellisesti ja mielestäni myös hyvin ansiokkaasti. Kirjasta ei välttämättä löydy kovin erikoisia ja jännittäviä tapoja meikata, mutta tekniikasta oppii sitäkin enemmän. Luvussa käydään läpi klassinen silmämeikki, tummat savusilmät ja hieman yllättäen myös luomien foliointi kostean luomivärin avulla. Lisäksi neuvotaan silmien rajaamisessa, ripsiväri(harja)n valinnassa ja irtoripsien kiinnittämisessä.Luomivärisävyn valintaan on tehty avuksi taulukko, jossa annetaan vaihtoehtoja silmien oman värin tasapainottamiseen tai korostamiseen. Perinteisten silmien värien - sinisen, vihreän ja ruskean - lisäksi taulukkoon on otettu mukaan myös siniharmille, sinivihreille ja vihreänruskeille silmille sopivat sävyjä.Kulmakarvojen muotoilulle ja meikkaamiselle oli oma lukunsa, erityiskiitos siitä. Vaikka omat kulmani saattavat useina päivinä olla "lakupötköt", kulmien huoltaminen ja meikkaaminen on mielestäni yhtä tärkeä osa päivittäistä meikkiä kuin vaikka ripsiväri. Kirjan myötä myös innostuin myös vahaamaan kulmani ensimmäistä kertaa ja voin vain toivoa, että olisin tajunnut tarttua toimeen jo aikaisemmin.Huulimeikkiluku on sekin hyvin perusteellinen lähtien huulten muodon korjaamisesta sekä tasapainottamisesta ja päätyen sävyn valinnan kautta huulipunien koostumuksiin.Huomasin, että kirjan mukaan olen tietämättäni mieltynyt itselleni juuri sopiviin huulimeikkisävyihin (kuva yllä). Jos siis mietitään ainoastaan hiusten väriä. Joskus alitajuntakin osaa. :)
Kirjan kuvia on ilo katsella, ne on ottanut valokuvaaja Mikko Rasila. Kokonaisuus toimii, kirja on kattava ja monipuolinen. Tottunut meikkaaja ei todennäköisesti löydä mullistavia vinkkejä täysin uudenlaisiin meikkeihin, mutta kirjassa on valtavasti hyödyllisiä niksejä tekniikan hiomiseen. Lisäksi opus on huomattavasti paksumpi kuin odotin. Tykkään! Ja tykkäisin varmasti ihan yhtä paljon, vaikka olisin ostanut kirjan itse, jos se nyt jollekulle täytyy vääntää rautalaungasta. ;)

Oletko jo ehtinyt tutustua Make Up Bibleen?

P.S. Hihihi. :D
P.P.S. Aiheen vierestä, mutta Fyrinnaen nettikauppa aukeaa uudelleen huomenna. Tiedossa on todennäköisesti uutta(!!!) Halloween-kokoelmaa (swatcheja täällä), en malttaisi millään odottaa. :)

* * *

A new Finnish book, Make Up Bible (by Mariela Sarkima), is an in-depth guide to the basic techniques of makeup. It's really thorough and illustrated with beautiful photographs (by Mikko Rasila). I'd already added it to my wish list for Santa but instead got it sent to me last week by the publisher. Oh, joy!

23 kommenttia:

  1. Oon semmonen poropeukalo meikkaamisen kanssa, et tosta olis mulle varmaan rutkasti hyötyä. :) Pitää pistää korvan taakke!

    VastaaPoista
  2. En ole tuohon vielä törmännyt, mutta mielelläni kyllä kurkistaisin ihan uteliaisuuttani. =)

    Olenkohan ollut taas jossain omissa ajatuksissani, kun vasta nyt huomasin, että neitokainen onkin nykyään Tukholmassa? =)

    VastaaPoista
  3. Ostoslistalla on. Minulla on pari suomenkielistä meikkauskirjaa ennestään (Raili Hulkkoselta molemmat) ja lisäksi on muutama englanninkielinen teos. Kirjastosta olen lisäksi lainaillut jotain (Hulkkosella esim. on vielä ainakin kolmaskin kirja, tosin jo aika "vanha"). Tämä kiinnostaa ja varsinkin nyt sinun esittelyn jälkeen vielä enemmän. Pakko saada joskus kun on rahaa sen verran...

    VastaaPoista
  4. Nappasin paikkakuntani viimeisen opuksen Sokoksen ennakkomyynnistä ja olen kyllä mieltynyt kirjaan ei vain tuon meikkaamisen perusteiden selkeän esittelyn vuoksi, vaan siksi kun kirja on itsessään visuaalinen nautinto :) mielessäni on ollut aloittaa kirjan kanssa pieni opetteluprojekti lähitulevaisuudessa...

    VastaaPoista
  5. Vilu, varmasti olisi, tämä on tosi hyvä perusteos kenelle vain. :)

    RagDoll, kurkista ihmeessä, jos satut jossain kirjakaupassa näkemään. Olen asustellut paremman puoliskoni kanssa Tukholmassa parisen kuukautta, tarkoitus olisi viihtyä täällä ainakin vuosi, kenties toinenkin.

    Mohn, minulla on tämän lisäksi pari kirjaa Rae Morrisilta ja yksi Bobbi Brownilta. Niistä Morrisin kirjoista tykkään hullun paljon, eikä Make Up Bible kyllä niille häviä.

    Katjamaria, hyvä että ehdit saada omasi. :) Etenkin meikkikirjoissa visuaalisuus on todella tärkeää, siinä tämä kirja on kieltämättä onnistunut. Ja oppikirjanakin varmasti mitä mainioin, hauskaa projektia!

    VastaaPoista
  6. Voi vitsi oot tehnyt kattavan postauksen aiheesta :) Mä ostin ton kirjan heti kun se tuli myyntiin Sokokselle ja oon tykännyt tosi paljon. Totta, kokenut meikkaajan ei kamalasti uutta oppinut mutta jotain kuitenkin - esim. poskipuna-osio oli mulle tosi hyödyllinen. Itsekin piti kirjasta postaus tehdä mutta kuinka ollakaan sittä tuli jotain muuta ja siihen se sitten jäi.. :P

    Mun mielestä ehdottomasti hankkimisen arvoinen kirja! :)

    VastaaPoista
  7. Jaaha, sitä on taas rahanmenoa tiedossa kun Fyrinnae aukeaa... Darned! :D Pitänee tuota kirjaa jossain selailla, katsella mitkä sävyt käy kylmäsävyiselle ja mustatukkaiselle. Meneekö ihan Lumikki-lookiksi...

    VastaaPoista
  8. Mun tekisi niiiin paljon mieli hankkia tuo kirja, sillä se vaikuttaa vähän monipuolisemmalta kuin Rae Morrisin The Ultimate Makeup Guide. Nyt kun siitä on ollut juttuakin blogeissa, mikä vielä nostattaa ostohimoja.

    Huomenna on lähtö Helsinkiin, joten ehkä yksi kappale Makeup Biblea löytää itsensä mukaani :) Mutta kiitti arviosta!

    VastaaPoista
  9. Martina, olen samaa mieltä. Kaiken kaikkiaan erittäin hyödyllinen ja mielenkiintoinen kirja.

    Milla, sanopa muuta. Mutta olen tosi tosi tosi iloinen, että avaavat jälleen ja vielä iloisempi uusista sävyistä. Niitä ei ole tainnut tulla vuoteen.

    Mirssiina, totta, perusteoksena tämä on Morrisin Ultimate Guidea monipuolisempi. Morrisin kirjassa on enemmän tutorialeja ja vinkkejä erilaisiin meikkityyleihin, tässä viilataan enemmän teknistä puolta, kuten jo mainitsinkin. Kannattaa ainakin selailla, jos näet tätä Helsingissä.

    VastaaPoista
  10. Ostin tuon kirjan juuri, enkä oo kyllä hirveästi vielä lukenut. Selasin läpi ja sain yleisvaikutelman. Mulla ei vielä oo noita ulkomaisia kirjoja, vaikka on tarkoitus ollut hommata, niin en osaa verrata.

    VastaaPoista
  11. törmäsin tohon kirjaan eilen, ajattelin hankkia myös :)

    VastaaPoista
  12. asetonihuuruja, jos joskus hommaat niitä ulkomaisia, niin voin lämpimästi suositella niitä Morrisin kirjoja, joista tuossa yllä mainitsin (olen arvioinut niitä täällä blogissakin). Mutta hyvin tämä pärjää niille. :)

    Maryanneh, hanki pois vain, on hyvä ostos. :)

    VastaaPoista
  13. Oioi, Anukin tahtoo!! =) On niin kivan näköinenkin :-D

    Ps. Sulle ois tunnustuksia mun blogissa. :-)

    VastaaPoista
  14. Yritetään uudestaan..

    Vaikuttaa paremmalta kuin ensi katselmukseni. Näin sen smoky-meikin joka on kyl todella tökerö ja huono. Muutenhan tuo näyttää ihan kelpo kirjalta.
    Meikki-kirjoja on hauska selailla, vaikkei mitään konkreettista oppisikaan.

    t:milipili

    VastaaPoista
  15. Meikkien toteutus ei minunkaan mielestäni ollut tämän kirjan vahvin puoli, vaikka niistäkin löytyi kauniita esimerkkejä. Ja totta, selailu on aina hauskaa, varsinkin jos kirja on laadukkaasti toteutettu.

    VastaaPoista
  16. Pakko sanoo että ite oon kyllä joka kerta Sokoksen meikkiosastolla ton kirjan ohi kävellessäni kiinnittäny siihen huomioo, mutta en oo viittiny edes vilkasta pidemmälle, koska epäilin ton olevan ihan floppi :O Suomenkieli herättää ton skeptisyyden jotenkin. Pakko vilkasta huomenna ihan kansien väliinkin! :) Kiitos tästä postauksesta! :)

    VastaaPoista
  17. Minulla oli ihan sama ongelma. En tiedä mikä siinä suomen kielessä oikein luo epäammattimaisen fiiliksen, mutta ennakkoluuloja minulla kieltämättä oli. Mutta muista ensi kerralla käännellä sivujakin, kirja on hyvin toteutettu!

    VastaaPoista
  18. Kirja on muutaman viikon pötkötellyt pöydällä, mutta en ole ehtinyt koskemaan siihen. Edes selaamaan! Apua, lomaa kiitos.

    VastaaPoista
  19. Toivottavasti ehdit jossain välissä selailla ja rentoutua. Onneksi kohta on joulu. :)

    VastaaPoista
  20. Linkkasin tähän mun postauksessa, jossa mainitsin tuosta kirjasta. On varmaan ok? http://shiny-nailart.blogspot.com/2011/10/marielan-meikkiopastus-ja-synttarit.html

    VastaaPoista
  21. Tottakai! Luinkin postauksesi jo, meikkausopastus näytti hauskalta. Myöhästyneet synttärionnittelut. :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>