maanantai 10. lokakuuta 2011

Matkamuistoja

Syyskuun puolivälissä kävimme opintomatkalla Amsterdamissa. Jos kerron, että viidenkymmenen metrin päässä hotelliltamme oli Inglotin myymälä, ei ole varmaan vaikeaa arvata mitä tuliaisia toin itselleni? Viimeksi Helsingissä käydessäni en osannut ostaa mitään, mutta Amsterdamin liikkeen henkilökunta oli niin ystävällistä, että maltoin kerrankin tutkia hyllyjä antaumuksella. Lisäksi rahapussissani oli muutama euro, josta täytyi päästä eroon ennen Ruotsiin paluuta.Ostin poskipunapaletin. Perustelu: minulla oli ennestään vain hohtavia tai kimaltavia poskipunia, tarvitsin mattasävyjä. Ostin kolme pigmenttiä, jotka olivat kalliita eivätkä niin laadukkaita kuin olisi voinut kuvitella. Perustelu: ne ovat niin nättejä! Ostin kynsilakan. Perustelu: sama kuin edellä.Poskipunapaletissa on neljä erilaista sävyä, koko on sama kuin kymmenen luomivärin paletissa, joten ne voi koota kätevästi päällekkäin. Vasemmanpuoleisin sävy (28) on neutraali ja luonnollinen, kenties vähän persikkainen beige, sellaista minulla ei ollut aikaisemmin edes hohtavana versiona. Toinen vasemmalta on superkaunis, kanervanvärinen puna (AMC 55), toinen oikealta hempeä pinkki (20) ja oikeanpuoleisin lämmin ruusunpunainen (27).Yllä swatchit kaikista neljästä, järjestys tosin on syystä tai toisesta käänteinen palettikuviin verrattuna. Vasemmalta oikealle siis: 27, 20, 55, 28. Koostumus on kaikissa erittäin hienojakoinen ja kirjaimellisesti samettinen. Vaikka pigmenttiä on paljon, hyvä levittyvyys kompensoi eikä pelleposkien vaara ole suuri. Nämä nousivat heti suosikkieni joukkoon.AMC Eyeshadow -pigmentit on pakattu tyylikkäisiin muovipurkkeihin, mutta kussakin on tavaraa vain kaksi grammaa. Hinta-määräsuhde ei siis ole kaikkein parhain, kun yksi purkki maksoi 14 euroa (7 euroa/gramma, Suomessa ilmeisesti vielä vähän enemmän). Jopa MACin parjatut uudistetut pigmenttipurkit pärjäävät näille vertailussa (hinta on suurin piirtein sama, mutta pigmenttiä purkissa on 4,5 grammaa, eli yli kaksi kertaa niin paljon kuin näissä). Lisäksi Inglotin pigmenttien koostumus on ikävän rakeista ja hyvin ilmavaa; näitä on hankalampi pakata siveltimeen kuin esimerkiksi useimpien indie-firmojen myymiä irtoluomivärejä.Mutta katso, kuinka kauniita ne ovat! Vasemmalla kullan/hopeanhohtoinen vaalea sinivioletti 35, keskellä kultaan shiftaava kylmä vaaleanpunainen 22 ja äärimmäisenä oikealla lempparini turkoosinruskea 85. Veikkaan, että nämä sävyt ovat kuitenkin helposti kopioitavissa, kerro kommenteissa, jos tiedät vastaavia joltain muulta merkiltä.Kuvasin nopeat swatchit kaikista kolmesta myös käytössä, kuvan saa halutessaan klikattua suuremmaksi.Sinihippuista kynsilakkaa (sävy 204) olin katsellut sillä silmällä jo aikaisemmin. Näyttää upealta tummempien sävyjen kanssa.Tässä kuvassa pohjalla on China Glazen lyijynharmaa Black Diamond, mutta myös esimerkiksi viininpunainen toimii loistavasti.

P.S. Inglotilla on nykyään suomalainen nettikauppa! Asiakaspalvelun mukaan myös toimitus Ruotsiin (kenties muihinkin maihin, en osaa sanoa) onnistuu, kun muistaa kommenttikentässä tilauksen yhteydessä mainita ulkomaisesta osoitteesta.

* * *

I was on a study trip in Amsterdam in September and funnily enough, our hotel was right next door to Inglot. These are the souvenirs I got. The blush palette is especially lovely, they all are velvety soft and very well pigmented. I was in dire need of matte blushes and these make me very happy!

P.S. Through Inglot's Finnish webshop, it's possible to order things to Sweden and possibly to other countries as well. Contact the customer service (asiakaspalvelu(a)inglot.fi) for more information.

11 kommenttia:

  1. Onpas kivoja ostoksia! :) Itsekin kyllä tarvitsisin mattasävyisiä poskipunia. Nuo luomivärit ovat ihanan sävyisiä! Vilkaisin nopeasti muitakin sävyjä netissä ja tuli äkkiä kova tarve laajentaa omaa kokoelmaa.. :D Ehkä joskus!

    VastaaPoista
  2. Oooh nuo poskipunat. Ihanat värit! Olen saanut pidettyä itseni pois Inglotin liikkeestä näinkin pitkään. Tosin olen jo koonnut itselleni muutaman poskipunapaletin mielessäni valmiiksi, ihan vain varulta jos joskus vahingossa eksyn Inglotin kauppaan... :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on noista pigmenteistä tosta turkoosinruskeasta dupe, Glamour Doll Eyesilta semmoinen kuin DinoSpotz. Nettisivu on tällä hetkellä poissa käytöstä omistajan sairastumisen vuoksi, yksityisyrittäjä kun on, www.glamourdolleyes.com. Full jar on 2-2.5 g ja hintaa on 6 dollaria muistaakseni.

    Mulla onkin meikki viime viikolta, joka on tehty tuolla mutta en ole postannut sitä vielä... Teenpäs sen heti.

    VastaaPoista
  4. Oi, toi kynsilakka on kyllä ihana!! On noi muutkin toki. =) Varsinkin tuo ruskeanturkoosi pigmentti on jännä, tosi nättejä kyllä kaksi muutakin.

    VastaaPoista
  5. Kissanminttu, niissä oli kyllä vaikka mitä kivoja sävyjä, mutta tuskin tulen itse enää ostamaan lisää. Koostumus ei oikein ollut mieleeni ja hintakin on ihan turhan kallis. Mutta kauniita ne ovat. :)

    Blush Overdone, luomiväreihin verrattuna Inglotilla on kummallisen pieni valikoima noita poskipunia. Etenkin näihin mattaisempiin olisin kaivannut lisää vaihtoehtoja, mutta nättejä ovat nämäkin.

    Serafia, kävin katsomassa meikkisi, DinoSpotz näyttää tosiaan hyvin samankaltaiselta. Pure Luxella on myös yksi sävy (Chocomint), joka on melko lähellä.

    Mohn, ruskeanturkoosi pigmentti on oma suosikkini, sillä saa jo yksistään tosi kivan silmämeikin.

    VastaaPoista
  6. Hehe :D Mä kävin just tänään ostamassa viimein sen kauan suunnittelemani poskipunapaletin. Nappasin sävyt 29, 30 ,28 ja 20, eli muutaman saman kun sulla on tuossa :) Tuo kynsilakka on kyllä myös niin namu <3

    VastaaPoista
  7. Jessus miten upeilta nuo pigmentit näyttävät! Oli vaikeita käyttää tai ei! Wauh!

    Upeasti olet saanut kuvattuakin ne.

    Tuo kynsilakka on kanssa aivan mielettömän magee! Kaikkea kaunista ja säihkyvää taas esillä. Silmä lepää. :)

    VastaaPoista
  8. Pigmentit ovat upeita, olen samaa mieltä. :) Turhan kalliita vain, että raskisin ostaa uudestaan.

    Joka päivässä täytyy olla jotain säihkyvää ja kaunista!

    VastaaPoista
  9. Kauhian kauniita pigmenttejä! Lääh!
    Lakka muistuttaa Goshin Rainbowta.

    t:milipili

    VastaaPoista
  10. Niinpä muistuttaakin. :) Inglotilla on vastaava lakka myös sellaisena Rainbow'n värisenä. Ja ihana sinivihreä versio löytyy myös, sen haluaisin vielä itselleni.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>