sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ihanat tytöt

Pitkästä aikaa taas pari uutta YouTube-suosikkia. Tällä kertaa nuoria ja sympaattisia tyttöjä Englannista.



The Persian Babe -kanavan Barbara videoineen on noussut nopeasti supersuosituksi, enkä ihmettele. Juuri yliopisto-opintonsa aloittanut tyttö on sekä kaunis että mukavan teeskentelemätön ja tavallinen. Jutustelua riittää kauneudenhoidosta, meikeistä, vaatteista ja muusta pinnallisesta, mutta myös jokapäiväisestä elämästä.



Barbaraa olen tainnut seurata jo vuoden päivät, mutta Jessica Super Beauty Nerd -kanavalta on uusin tuubi-ihastukseni. Kuusitoistavuotias tyttö vaikuttaa ensi näkemältä vähän kajahtaneelta, mutta paljastuu fiksuksi ja itsenäisesti ajattelevaksi naisen aluksi. Tai no, kajahtaneisuus ei videoita katselemalla varsinaisesti häviä minnekään, mutta parin katselukerran jälkeen se muuttuu valloittavaksi. :) Tämä punapää on niin ikään hurjan kaunis, tyyli on juuri oikealla tavalla kukka hiuksissa -boheemi ja musiikkimakukin kohdillaan. Meikkijuttujen lisäksi tälläkin kanavalla puhutaan välillä myös muita juttuja.

Tunsitko jo nämä neidit? Oletko löytänyt uusia lemppareita viime aikoina?

* * *

Two charming young ladies on YouTube, both my current favourites.

6 kommenttia:

  1. Kiitti näistä, menee seurantaan. Mä olen aika uskollinen Pixiwoon siskoksille, mutta ehkä voin näitä kahtakin vilkaista hieman. :)

    VastaaPoista
  2. Pixiwoota minäkin olen seurannut miltei alusta asti, mutta muitakin tuubikanavia tulee katsottua aktiivisesti. Ehdottomia lemppareitani Chapmanin siskosten lisäksi ovat Petrilude, Vintage or Tacky ja Lisa Eldridge. Erityisesti haul-videoita tykkään lisäksi katsoa myös Say Anything Brookelta, Nurberxo:lta ja Makeup by Tiffany D:lta. Kaikkiin (ja useimpiin muihinkin seuraamiini) linkit sivupalkissa, jos kaipaat uutta katsottavaa. Suosittelen. :)

    VastaaPoista
  3. Ihania tyttösiä taidan alkaa heitäkin seurailemaan. Oma suosikkini on valloittava miss jessica harlow suosittelen katsomaan hänen videoitaan:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, pitääpä kurkata. :)

    VastaaPoista
  5. Itse en Miss Jessica Harlowsta ole koskaan pitänyt. En tiedä mikä hänessä mättää, mutta minuun ei uppoa. Meitä on moneksi :)
    Kaikkien aikojen lemppari on Kandee Johnson!!
    YouTuben lisäksi hänellä on myös pari blogia. Kannattaa vilkaista :)

    VastaaPoista
  6. Ei iskenyt neiti Harlow oikein minuunkaan, kävin katsomassa, kun en ollut kuullut hänestä aikaisemmin. En tosin oikein tykkää Kandeestakaan, yletön pirteys jotenkin tökkii. Mutta kuten sanoit, meitä on moneksi. :) Ja niin on onneksi myös noita youtubereita.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>