lauantai 22. lokakuuta 2011

Meikkitoive: Vampyyri

Vampyyrimeikkiä on toivottu minulta paljon, ymmärrettävästi. Kulmahampaita kun on viime aikoina tullut vähän joka tuutista. Vampyyri vilahti myös viime syksyn Halloween-meikkauksissa, mutta halusin tarttua aiheeseen vielä uudemman kerran. Tämä versio on kohtalokas ja dramaattinen, mutta ei oikeastaan mikään hottisvampyyrin look. Kokonaisuus on tietysti riippuvainen myös vaatteista, mutta lähtökohtaisesti vierastan kaikkia sellaisia naamiaisasuja, joiden tarkoitus on näyttää mahdollisimman paljon paljasta pintaa.

Vampyyri on kuollut ihminen. Toisin sanoen, vampyyreita on erityylisiä siinä missä ihmisiäkin; ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa meikata. Elottomuutta voi kuitenkin pitää perusajatuksena ja aloittaa siitä. Kulmahampailla terästettynä alla oleva meikki olisi mielestäni varsin kelpo ja riittävä vampyyrina esiintymiseen.Vaalensin kasvojani levittämällä niille ohuelti valkoista voidemaista väriä. Puuteroinnin jälkeen tein itsestäni kuolleemman näköisen erilaisilla varjostuksilla. Valkoisena meikkinä käytin NYXin Jumbo Eye Penciliä (Milk), jonka olin jo aikaisemmin purkittanut levittämisen helpottamiseksi. Erittäin vaalea meikkivoidekin käy, jos sellainen löytyy. Puuteroin kasvot vaalealla, hohtavalla korostuspuuterilla Twilight-kirjojen kimaltavien vampyyrien hengessä, sillä idea on minusta hauska. Tavallinen puuteri sopii myös, kunhan se ei ole tummaa.

Varjostuksista tärkeimmät ovat poskien ja silmiä ympäröivän ihon varjot. Niiden kanssa ei kannata arkailla - tarkoitus on näyttää kuolleelta, ei kauniilta. Käytin varjostamiseen NYXin harmaanruskeaa Taupe-poskipunaa sekä violettia ja viininpunaista luomiväriä Coastal Scentsin 56 Blush & Eye Shadow -paletista. Mattaluomivärit ovat parempia varjostuksiin kuin kimaltavat tai helmiäiset. Varjostin kasvojani myös ohimoilta ja leuan alta. Oikeassa naamiaismeikissä olisin vienyt sekä valkoisen värin että varjostukset myös kaulan alueelle, nyt fuskasin vähän. Huulilla on samaa violettia luomiväriä kuin muuallakin, se tehostaa kuollutta ilmettä mukavasti. :)Kuten jo postauksen ensimmäisestä kuvasta käy ilmi, oma vampyyrini käyttää myös meikkiä. Tuputtelin kuolleille kasvoilleni kauttaaltaan kerroksen hienojakoista glitteriä, (Coastal Scents Fairy Dust) sillä halusin enemmän kimallusta (ylläri). Silmämeikin punainen ja musta ovat vähän kliseisiä, mutta käytin niitä nyt siitä huolimatta. Väreiksi voi tietenkin valita mitä vain oman fiiliksen ja tavoittelemansa tunnelman mukaan.Ylä- ja alaluomen keskellä on Meow Cosmeticsin jännää, violettiin shiftaavaa punaista Grand Larceny -luomiväriä, muutoin meikissä on käytetty vain Inglotin mustaa sävyä 63 - poislukien tietysti ne aikaisemmin silmien ympärille tehdyt varjostukset. Irtoripset ovat Ardellin pari numero 137, joita en voi kyllä suositella kenellekään. Ripset ovat jäykät ja muovisen tuntuiset, vaikka paketissa lukee "100 % human hair". Kinnittäminen oli vaikeaa ja tuntuivat ikäviltä silmissä. Kuvassa näkee iholla muutaman glitterhippusenkin, niitä oli oikeasti paljon enemmän ja koko kasvoilla.Huulten keskiosaan lisäsin huolimattoman näköiseksi stainiksi viininpunaista huulipunaa (L'Oréal Color Riche, sävy Crystal Plum), koska mielestäni punaviinihuulet sopivat hyvin vampyyrille. Tekoveri olisi myös erittäin toimiva lisä, mutta sitä minulla ei nyt ollut.* * *

My take on a vampire makeup. In my opinion, the main thing is to look dead, not sexy. However, this vampire does eyeshadow as well. A more sophisticated blood sucker, if there's such a thing.

15 kommenttia:

  1. Nappisuoritus! Meikistäsi tulee mieleen vanhan ajan vampyyri vaikka nyt otitkin siihen hieman vaikutteita Twilightista. Onnistuit näyttämään sekä kuolleelta, että kauniilta. Upeaa työtä!

    VastaaPoista
  2. Hienoa jälkeä Nekku :) Olet varsin kaunis vampyyri :)

    VastaaPoista
  3. Siis kerrassaan upea! Tuo meikki tuo kauniit bambisilmäsi mahtavasti esiin. Hassua, miten saat yhdistettyä kauneuden tuollaiseen kalpeaan ja pelottavaan meikkiin. ;)

    Ainiin, tuosta ensimmäisestä silmämeikittömästä kuvasta tuli ihan mieleen Edward saksikäsi<3

    VastaaPoista
  4. Belsissa, kiitos! Sellaista menneiden vuosisatojen vampyyrilookia yritinkin saada aikaan. Kiva kuulla, että onnistui. :)

    Nonnu, men tack så mycket!

    RagDoll, tuo silmämeikki onkin vähän erimuotoinen kuin mitä yleensä teen. Vähän siipimäisempi. Ja ihan totta, selvät saksikäsivibathan tuossa toisessa valokuvassa on!

    VastaaPoista
  5. Mulle tuli tosta tokasta kuvasta ihan mieleen Saksikäsi Edward <3 Todella upean ja kohtalokkaan vampyyrimeikin olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  6. HeidiB, kyllä siitä tulee Eetu mieleen minullekin, nyt kun nostitte asian esiin täällä kommenteissa. Mutta mikäs siinä, otan hänet mielelläni alter egokseni. :)

    Painajainen, niin voisinkin! Milloin tulet käymään? ;)

    VastaaPoista
  7. Olen ihan varma, että kirjoitin eilen tänne kommentin, mutta en sitten näköjään kirjoittanutkaan... :/

    No anyway, nyt kirjoitan. ;D

    Tää on tosi upea ja olet todella taitavasti tehnyt varjostukset kasvoille! Sun varjostustaitoja kun katselee, niin voisi olettaa, että teet työksesi meikkauksia. ;)

    Mä olen miettinyt pitkään, että minkälaisen vampyyrimeikin tekisi, koska vampyyreitä on niin monenlaisia. :D Itse varmaan ajautuisin hieman victoriaaliseen ja gootahtavaan vampyyri-lookiin, koska ko. tyyli inspiroi minua.

    VastaaPoista
  8. Näytät todella pelottavalta tokassa, silmämeikittömässä kuvassa! Oikeasti kuolleelta! Olet todella taitava. :)

    VastaaPoista
  9. Minna, kiva että kirjoitit uudelleen. :) Kiitän taas kerran kauniista sanoistasi. Meikkaus on tosiaan vain rakas harrastus. Olen tehnyt muutaman palkallisen kuvauskeikan, mutta en usko, että minusta olisi ammattimeikkaajaksi. En nimittäin pidä stressistä ja kiireestä.

    Kunnon goottivampyyrimeikki olisi muuten tosi kiva nähdä!

    Anonyymi, kiitos! Tuo oli ehkä kummallisin koskaan kuulemani kohteliaisuus. :D

    VastaaPoista
  10. Mulla on tosiaan joskus ongelmia voidemaisten ja puuterimaisten varjostusten teossa, kun teen itselleni niitä. Toisille on niin paljon helpompaa tehdä. Nii noh... mun ammatti ei olekaan itseni meikkaus, vaan juuri toisten. :D

    Mulle taas kiire ja stressi sopii... öhm... voiko se ihan OIKEASTI sopia? :D No, mutta kuitenkin olen stressinsietokykyinen ja toimin parhaiten kiireessä ja paineen alla. Olen menny ravintola-alalle 15-vuotiaana, joten olen oppinut stressaavaan kiireeseen ja en varmasti osaisi tehdä työtä missä ei olisi sutinaa. Jos mulla olisi aikaa tehdä töitä rauhassa, niin en varmasti saisi mitään aikaan. :D Osaan toimia vasta kun minulla on niin vähän aikaa jäljellä, että niipin naapin ehdin. :D

    Pitääkin laittaa pääkoppaan hautumaan goottivampyyrimeikki. Ihan nyt halloweeniksi en sitä ehdi tekemään, mutta talvella on aikaa. :)

    VastaaPoista
  11. On muuten ihan totta, että varjojen paikat hahmottaa muiden kasvoilla jotenkin helpommin kuin omilla. Ja olen kyllä itsekin ihan samanlainen viime hetken suorittaja kuin sinäkin. Silti ahdistun kiireestä. Näitä meikkejä on mukava väkertää kotona, kun saa rauhassa hioa ne valmiiksi.

    VastaaPoista
  12. Ihan tajuttoman ihana!! Etenkin noi huulet.

    VastaaPoista
  13. Upea meikki jälleen kerran! Tykkään tästä ihan hirveän paljon, kaikkinensa ihan järkyn hieno! Ihailen sun meikkaustaitoasi todella paljon, osaisipa itsekin meikata noin taitavasti! Kiitos taas, sun meikkikuviasi on aina todella ilo katsella!

    VastaaPoista
  14. June, thanks hon. Minäkin tykkään noista huulista, voisivat olla käyttökelpoiset baanallekin.

    Mohn, kiitos itsellesi! Ihana kuulla tuollaista palautetta. :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>