sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Suosikit, osa 2

Suosikkituotteista kirjoittaminen jatkuu. Tällä kertaa kerron kasvoille tarkoitetusta värikosmetiikasta, toisin sanoen lemppariposkipunista, aurinkopuutereista sekä korostus/hohtojutuista. Jälleen mukana ovat vain kaikkein parhaimmat, hyviä ja jopa erinomaisia tuotteita on toki muitakin.

Mikä: Milani Glimmer Stripes, Milani Baked Blush
Mistä saa: Cherry Culture
Mitä maksaa: Glimmer Stripes 5,55 euroa, poskipunat à 5,20 euroa (+ postikulut)

Milani on hujauksessa noussut yhdeksi suosikkimerkeistäni. Kaikki kokeilemani tuotteet ovat olleet loistavia ja hinta-laatusuhde on todella hyvä. Ensimmäisenä testasin Glimmer Stripes -monitoimipaletteja jo miltei kaksi vuotta sitten. Suloiset raitameikit toimivat luomiväreinä ja sävystä riippuen myös joko poskipunana, aurinkopuuterina tai tuomassa kasvoille hohtoa. Itse omistan sävyt Berry Glimmer (ylimmässä kuvassa vasemmalla) ja Honey Glimmer, jota olen itse asiassa ehtinyt ostaa jo toisen samanlaisen. Molemmissa on kauniita silmämeikkisävyjä, mutta pääosin olen käyttänyt näitä kasvoille. Berry Glimmer on upeimpia poskipunasävyjä joita tiedän, melko lailla hohtavana se sopii parhaiten iltakäyttöön. Honey Glimmer on huippuhyvä aurinkopuuteri kesäkäyttöön, se saa ihon todella hehkumaan.

Milanin Baked-poskipuniin hurahdin viime keväänä, laatikostani löytyy kuusi yhdeksästä Cherry Culturessa myytävästä sävystä. Swatchasin punat ja kirjoitin niistä enemmän elokuussa, tekstin voi lukea täällä.

Mikä: NARS Blush, NARS Bronzer
Mistä saa: HQHair, Kiss and Makeup, Asos, NARS Cosmetics
Mitä maksaa: poskipunat 19,5-29 euroa, aurinkopuuterit 23-35 euroa (+ postikulut)

Myös NARSin mainetta niittäneet poskipunat ja aurinkopuuteri olivat rakkautta ensi silmäyksellä. Ainoa suurempi miinus näissä on suhteellisen tyyris hinta, mutta pigmenttisyytensä vuoksi tuotteet ovat myös hyvin riittoisia. Pakkaukset ovat tyylikkäitä, sävyt erittäin kauniita ja koostumus kauniisti levittyvä sekä kestävä. Omat NARSini ostin reissun päältä noin vuosi sitten, kirjoitin niistä enemmän tammikuussa.

Mikä: Inglot Freedom System Blush
Mistä saa: myymälät, nettikauppa
Mitä maksaa: poskipunanapit à 7 euroa, paletti neljälle poskipunalle 15 euroa (+ postikulut)

Inglotin poskipunat ovat verrattain uusi tuttavuus, mutta sitäkin mieluisampia. Ihanan pehmeä, satiininen koostumus, mukavasti pigmenttiä, mutta silti todella helppoja häivyttää. Hintakin on mielestäni kohdallaan (yhdessä napissa on 7 g poskipunaa). Ainoa miinus tulee sävyvalikoimasta, joka on melko suppea ja väreiltään yllättävän hillitty. Kaikensävyisistä luomiväreistään tunnetulla merkillä odottaisi olevan laajempi skaala poskipunienkin osalta. Lisäksi tarjolla olevista 21 sävystä kaksi kolmasosaa on kovin kimaltelevia, joukossa on vain seitsemän tällaista mattaisempaa.

Oman palettini hankin syyskuussa Amsterdamista, mutta näitä on luonnollisesti tarjolla kaikissa Inglotin myymälöissä sekä nettikaupassa. Tarkempaa selontekoa kuvan paletista täällä.

Mikä: Wet n Wild Mega Bronzer
Mistä saa: Seppälä, Pretty.fi, Nelly.com
Mitä maksaa: 5,95-8,95 euroa (+ postikulut)

Viime kesän paras löytö taisi olla tämä Wet n Wildin aurinkopuuteri, jonka nappasin Seppälästä NARSin Lagunan loputtua. Hätäpäissäni (pelkäsin tuotteen olevan limited edition) menin lopulta ostamaan myös pari varastoon - niin loistava tämä mielestäni on. Pakkauksessa on tavaraa huimat 23 grammaa, mihin nähden hinta on jo miltei naurettavan edullinen. Edullisimmillaan tämän voi bongata edellä mainitusta vaateliikkeestä, mutta myös netistä tilaaminen onnistuu tarvittaessa.

Sävy on todella helppo kullanruskea. Ei oranssi, mutta tarpeeksi lämmin, jottei lopputulos näytä likaiselta. Kaksisävyisyys on osoittautunut käytössä nerokkaaksi: kesällä käytin eniten tummaa keskiosaa, mutta syksyn aikana sen kohdalla on jo alkanut paistaa pohja. Jäljelle on siis jäänyt vain vaaleampi sävy, jota voi sutia talvenkalpealle ihollekin melko huolettomasti. Aurinkopuuteri on ollut lähes päivittäisessä käytössä ja silti sitä on vielä jäljellä reilusti. Ensimmäisen kerran kirjoitin tästä viime toukokuussa.

Mikä: Fyrinnae Glow Blush, Fyrinnae Highlighter
Mistä saa: nettikaupasta
Mitä maksaa: sample-koot 1,10 euroa, täysikokoiset purkit 4,80 euroa (+ postikulut)

Ostaisin varmaan jo vaikka kanankakkaa, jos se olisi Fyrinnaella pistetty purkkiin. Ehdottomasti suurin rakkauteni meikkimaailmassa, kaikki tilaamani tuotteet ovat olleet täydellisiä. Eivätkä poskipunat ja hohtojutut tee poikkeusta tässä suhteessa, ihania ovat nekin. Poskipunavalikoima ei ole suuren suuri, mutta sävyt ovat valtavan kauniita. Tällä hetkellä omistan viisi näytekokoista poskipunaa, joita olisi tarkoitus tilata myös suuremmat purkit, kunhan niitä taas ilmestyy putiikkiin.

Hohtopuutereista tilasin niistäkin alun perin vain näytteet, tätä nykyä omistan kaikki kolme tarjolla olevaa sävyä täysikokoisina. Ne ovat hienojakoisia, levittyvät helposti ja tuovat iholle uskomattoman kaunista hehkua.

Koska Fyrinnae on vain parin ihmisen voimin pyörivä nettiyritys, kaupan aukioloajat ovat vähän mitä sattuu. Valtavasta kysynnästä johtuen kaikkia tuotteita ei myöskään ole jatkuvasti tarjolla, mutta yleensä ne tulevat takaisin myyntiin ennemmin tai myöhemmin. Poislukien lakkautetut luomivärisävyt - henkilökunnan kutistuttua minimiin myös sävyvalikoima on supistunut noin puoleen siitä mitä se oli suurin piirtein vuosi sitten. Mutta aina ei voi voittaa. Myynnissä olevien tuotteiden laatu, sävyjen omaperäisyys ja edullinen hinta kompensoivat edellä mainittuja puutteita aika mukavasti. :)

Mikä: The Body Shop Baked to Last Blush
Mistä saa: The Body Shop
Mitä maksaa: 18,90 euroa

Myös The Body Shopilla on valikoimissaan oivallisia baked-poskipunia (ja aurinkopuutereita, mutta niitä en ole kokeillut), sävyjä tosin on tarjolla vain kaksi. Omista jemmoistani löytyvät molemmat, kuvassa sävy 02 Coral. Koostumus ja levittyvyys ovat kohdallaan, mutta hinta on ikävän suolainen. Toki samaa luokkaa muiden TBS:n meikkien kanssa, mutta edullisempiin vaihtoehtoihin tottuneelle silti vähän liikaa yhdestä poskipunasta. Kuvan puna oli joka tapauksessa viime vuoden käytetyin, muistelen joutuneeni oikein vieroittautumaan siitä, että muutkin poskipunalaatikon asukit saisivat huomiota. Ensivaikutelmia täällä.

Mikä: Benefit High Beam
Mistä saa: Feel Unique, Look Fantastic
Mitä maksaa: 21,70 euroa

Tässäpä tuote, joka on sinnikkäästi keikkunut mukana blogin alusta asti! Benefitin High Beam esiintyy ensimmäisessä blogiini lataamassani valokuvassa ja olen koukuttunut siihen aina tasaisin väliajoin. Välillä tulee kausia, jolloin tämä hohtoklassikko unohtuu laatikon perälle, mutta tänä syksynä olen taas löytänyt sen uudelleen. High Beam on uskomattoman kauniisti kuultava nestemäinen korostustuote, joka toimii parhaiten puuteroimattomalla pohjalla. Ihana erityisesti silmän sisänurkassa ja kulmaluulla, mutta nätti myös esimerkiksi poskipäillä tai amorinkaarella.

Mikä: MAC Mineralize Skinfinish
Mistä saa: MAC
Mitä maksaa: n. 30 euroa

Kuvassa oleva Mineralize Skinfinish on limited edition -tuote tämän vuoden syksyn Semi Precious -kokoelmasta, mutta MACilla on pari MSF:ia myös pysyvässä valikoimassaan. Sävystä riippuen niitä voi käyttää joko aurinkopuuterina, poskipunana tai korostustuotteena. Yllä oleva Semi Precious Pearl toimii kaksivärisyytensä ansiosta hyvin kahtena jälkimmäisenä. Tuotteiden koostumuksissa on kokoelma- ja sävykohtaisia eroja, mutta yleensä ne ovat pehmeästi levittyviä ja hienojakoisia. Suhteellisen kalliin hinnan vuoksi en ole raskinut ostella näitä mahdottomasti; tällä hetkellä minulla on vain tämä yksi, joka ihanuutensa ansiosta hyppäsi oitis suosikkien listalle.

* * *

Favourite Products, Part 2. Including bronzers, blushes and highlighters that I love.

3 kommenttia:

  1. Fyrinnaen Confidence on kautta aikain paras highlighter mielestäni. Varsinkin minulle, kylmäsävyiselle ihmiselle, se sopii kuin nenä päähän. Ei ole liian "in your face"- kiiltävä, eikä kuitenkaan liian hillittykään. Juuri sopiva. AIVAN MAHTAVA. Ja no, varmaan ostaisin itsekin kanankakkaa Fyrinnaelta, jos sitä kauppaisivat. :D On se vaan niin omanlaatuisensa putiikki kaikkien muiden joukossa.

    VastaaPoista
  2. TBS:n baked to last-luomivärit olis aivan ihania, mutta hinnat on vähän turhan kovat... :(

    VastaaPoista
  3. Milla, minä tykkään kaikista kolmesta sävystä, ovat ihan mahtavia! Häivyttyvät nätisti ja ovat nimenomaan juuri sopivan kiiltäviä.

    Eve, en ole kokeillut niitä, mutta ne näyttävät tosiaan upeilta. Harmi vain, että ovat niin hintavia.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>