sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Meikkitoive: Vuosikymmenet, 1950-luku

Vuosikymmenmeikkisarjan neljäs osa (edelliset: 1920, 1930, 1940) vie 1950-luvulle. Harva meikkityyli on klassisempi ja ajattomampi kuin punatut huulet ja kissamaiset eyeliner-rajaukset, joita näkee punaisella matolla tämän tästä. Tyyli henkilöityy viisikymmentäluvun ikonisissa näyttelijättärissä ja tekee kenestä tahansa oman elämänsä leading ladyn. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tulevan talven juhlissa.
Sodan loputtua kasvava usko tulevaisuuteen heijastui myös ehostautumisessa ja glamour teki näyttävän paluun. Mattainen meikkipohja oli vaalea ja virheetön ("peaches & cream complexion"), poskipunat ruusuisia tai persikan sävyisiä ja silmämeikissä siipimäinen eyliner oli ehdoton. Punaisten huulten ja neutraalien silmämeikkisävyjen lisäksi tarjolla oli ensimmäistä kertaa myös pastellivärejä. Meikkituotteisiin keksittiin lisätä titaania, jonka avulla huomiotaherättävän räikeistä väreistä saatiin pehmeämpiä ja hohtavampia. Luomiväreissä suosittuja olivat turkoosit, vaaleanvihreät ja vaaleansiniset, huulipunissa kirkkaanpunaisen ohella vaaleanpunaiset, pinkit sekä vaaleat korallin ja persikan sävyt.
Kulmat oli meikattu huolellisesti kaareviksi ja tarkkarajaisiksi. Luomivärin muoto oli joko vinon kissamainen tai korostetun pyöreä, kuten "Marilynilla" yllä olevassa kuvassa. Silmämeikkiä oli harvemmin alaluomella tai -ripsissä, kaikki teho keskitettiin voimakkaaseen rajaukseen, ja usein katsetta korostettiin vielä irtoripsillä.
Omassa meikissäni huomasin erityisesti, kuinka erilaiselta alaluomen meikkaamattomuus saa minut näyttämään. Voimakkaasta rajauksesta ja kirkkaanvärisestä huulipunasta huolimatta kokonaisuus on ihanan raikas. Voisin meikata tällä tavoin uudemmankin kerran!
Meikkipohjana käytin Dr. Jartin BB-voidetta, jota ilman en enää tule toimeen, DiorSkin Nude -peiteainetta ja vasta ostamaani Puren irtopuuteria. Kasvoilla on myös ihan aavistus aurinkopuuteria (Wet'n'Wild Mega Bronzer, sävy Light Sun). Poskipunana, tuomassa lisää lämpöä, on Wet'n'Wildin persikkainen ColorIcon-puna Pearlescent Pink, minkä lisäksi sudin poskille, nenään ja leuan kärkeen myös vähän hohtoa (MAC Mineralize Skinfinish, sävy Semi Precious Pearl). Vaikka 1950-luvun meikkipohja pääasiassa olikin matta, ihastuin "Marilynin" ihon kuulauteen tuossa valokuvassa, ja halusin saada samaa fiilistä myös omaan meikkiini.
Kulmat meikkasin astetta skarpimmiksi ja siipimäisemmiksi Lumenen harmaanruskealla kulmakynällä ja vahvistin sekä tasoitin väriä vielä Make Up Storen puuterimaisella kulmavärillä (Tri Brow Colour, vaalein sävy). Silmämeikissä käytin kahta sävyä Urban Decayn Naked-paletista: hohtava, vaalea Virgin kulmaluulla ja liikkuvalla luomella kauttaaltaan, luomivaossa vaalea mattaruskea Naked.
Vein mattaruskeaa silmän sisänurkan puolella luonnollista luomivakoa ylemmäs feikaten silmää suuremmaksi, kuten "Marilynilla" esimerkkikuvassa. Rajauksessa L'Oréalin musta, nestemäinen Super Liner, irtoripset ovat Red Cherryn pari #74. Leikkasin molemmat ripset viiteen osaan ja käytin kummassakin silmässä neljä palaa (jätin pois pisimmät, ulkonurkasta leikatut ripset). Tykkään leikata varsinkin suuremmat ripset osiin, sillä se helpottaa niiden kiinnittämistä, ja ennen kaikkea, saa ripset pysymään paremmin paikoillaan. Kokonainen ripsinauha ponnistaa helposti irti ulko- tai sisänurkasta, palojen kanssa ei ole vastaavaa ongelmaa.
Huulimeikissä käytin L'Oréalin rajauskynää (Contour Parfait, sävy Cherry), MACin superpunaista Ruby Woo -punaa ja L'Oréalin tummaa viininpunaista huulipunaa (Color Riche, todella vanha sävy Crystal Plum), jolla tummensin väriä hieman. Huulikiiltona Kikon läpikuultava, aavistuksen sinisenä kimaltava Super Gloss -sävy White Blue.

Edit 18.10.2011: Marilyn pääsi lainausmerkkeihin, sillä kuvassa ei ole aito asia, vaan Kevyn Aucoinin huikean hienosti meikkaama Lisa Marie Presley, kuten Havajin Tropit -blogista kommenteissa huikattiin. Kiitos oikaisusta! Vaikka olin itsekin joskus nähnyt tuon Making Faces -kirjasta napatun kuvan, taitavalla meikillä sai hämättyä. :)

* * *

My series on vintage makeup has brought us to the 1950's. Can you think of a look that's more timeless and glamorous than the classic winged eyeliner and red lip combo?

11 kommenttia:

  1. Ihana glamour-meikki. :)

    Toi ripsien leikkaus on helpottava tapa. Mä käytän töissä yhdelle näyttelijälle tekoripsiä kolmessa osassa. Hänelle en saanut edes kahdessa osassa ripsiä luonnollisesti. Aina ne veti ja väänsi sisänurkasta. Kolmessa osassa pysyy paikoillaan koko shown kaikissa hikisissä tanssiesityksissä. Sellainen vähemmän kaareva ja pitkän mallinen silmä on sellainen missä ripsinauha kokonaisena saattaa asettuakin. Oma silmä on pyöreä ja kaareva, joten herkästi sisänurkka pomppaa irti.

    VastaaPoista
  2. Upea meikki, käy sinulle todella hyvin! Silmäsi tulevat jotenkin enemmän esiin. :)

    Itse olen yrittänyt myös tällaista meikkityyliä, mutta jotenkin... En vaan osaa olla ilman tummaa luomiväriä. Ainakaan yleisillä paikoilla.

    VastaaPoista
  3. Näyttää kivalta!

    Olen yrittänyt aina välillä mennä punaisilla huulilla, mutta paremmin minulle sopivat persikkaiset kuten ensimmäisessä kuvassa (Audrey Hepburn taisi myös käyttää). Alaluomelle teen aina rajauksen beigellä luomivärillä, tuntuu muuten alastomalta.

    VastaaPoista
  4. Ihana meikki, ehdottomasti vuosikymmenmeikeistä mun suosikkini. Vähän samalla tyylillä tykkään itsekin mennä: vaalea luomiväri (jos oikein panostan niin tuo tummempi varjostus) ja näyttävä huulipuna - niin sekä näyttävät ripset! :)

    Tuo Marilynin kuva on niiiin täydellinen, ah <3

    VastaaPoista
  5. Superhyvä vinkki tuo ripsien leikkaaminen osiin! En ole ikinä tajunnut että niin voi tehdä :)

    Pari kertaa olen tällaisen tyylisen meikin tehnyt, ja onhan tämä ihana. Olen yhdistänyt tämän niin punaisiin kuin fuksian värisiinkin huuliin ja it's just perfect. Seuraavaksi voisin kanssa tehdä Marilynit ja nostaa tuota luomivaon ruskeaa ylemmäs :)

    VastaaPoista
  6. Mun ehdoton suosikkimeikkityyli!! Harvoin tulee tosin tehtyä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, jotenkin sitä aina kuitenkin innostuu värien kanssa pelleilemään. Mutta kyllä mun tulee tätä käytettyä silti aika usein arkisin vähän muunneltuna eli todella paljon miedompana versiona. Helppoa, nopeaa ja yksinkertaista ja näyttää kuitenkin aina hyvältä.

    Käytän muutenkin meikatessani todella harvoin alaluomella yhtään mitään, en edes ripsaria laita alaripsiin. Tietty poikkeuksiakin on ja joskus on ihan hauskaa leikitellä alarajauksilla mutta teen sen tosiaan aika harvoin.

    Tykkään sun toteutuksesta ja mielestäni se myös sopii sinulle hyvin. Kiva postaus taas, nämä aikamatkailupostaukset on tosi hauskoja!

    VastaaPoista
  7. Minna, minulla on ihan sama juttu. Pyöreässä silmässä eivät oikein mitkään ripset tahdo pysyä kunnolla. Parhaita ovat "ohutruotoiset", joissa ripsinauha on sellainen olematon silikoninen.

    Tässä meikissä olokin oli poikkeuksellisen glamoröösi. :)

    Milla, helpompi olo minullakin on tummemmassa silmämeikissä. Silmäni ovat vähän ulkonevat, mitä tummalla värillä saa pikkuisen häivytettyä. Luomiväri puutteesta varmaan johtuu se tämän meikin silmiä korostava vaikutelma, ainakin osittain.

    Anonyymi, kiitos. :) Minullakin oli vähän alaston olo ilman alarajausta.

    Martina, tämä on kyllä ihanan ajaton meikkityyli. Ja sopii kaikkiin tilanteisiin, kun vaihtelee intensiivisyyttä. Ja olen samaa mieltä, tuossa kuvassa Marilyn meikkeineen on täydellinen.

    Elisa, en minäkään tuota ripsikikkaa heti hoksannut, muistaakseni jostain youtube-videosta joskus bongasin. Ja ihan totta, tämä meikki kyllä toimii kaikenlaisten huulipunasävyjen kanssa (ainakin kirkkailla väreillä).

    Mohn, onpa kiva että tämä sarja on ollut kiinnostava. Vielä on monta jännää edessä. :)

    Itselläni on aina alaluomella jotain meikkiä, siksi tämä tyyli tuntui aluksi vähän hassulta. Mutta tykkään kyllä kovasti.

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis look ja sopii sinulle upeasti! 50-luku oli kyllä niin naisellinen vuosikymmen. ps. Tuo Marilyn taitaa itse asiassa olla Kevyn Aucoinin meikkaama Lisa-Marie Presley, siis meikattuna miss Monroeksi?

    VastaaPoista
  9. Kas, niinpä muuten onkin! :D Ihmettelinkin jo kuvan laatua, vaikutti poikkeuksellisen hienolta otokselta. Korjaan tekstin heti kun ehdin. :)

    VastaaPoista
  10. 50-luvun meikki on kyllä ihanan klassinen ja toimii hyvin useilla tilanteessa kuin tilanteessa. Huulet on tosi kauniin väriset. :) Tuo kuulas iho on myös parempi kuin täysin matta, ei tule liian nukkemaista vaikutelmaa.

    VastaaPoista
  11. Niin minäkin ajattelin. Tekee klassisesta meikistä myös vähän modernimman.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>